sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Peiliasetelma ja pihatöitä



Kuistin sisustuksen yhteydessä haaveilin pienestä peilikokoelmasta. Sinne sellainen ei lopulta mahtunut eikä minulla silloin mitään peilejäkään ollut… Sen jälkeen olen onnistunut hiljaksiltaan löytämään muutaman vanhan peilin kirppareilta. Tein venevajan vintille niistä asetelman, jota toivon vielä kasvattavani, mutta näinkin näyttää jo kivalta. Jos joskus saan sisustaa meille päätaloon makuukammarin, haluan myös sinne ehdottomasti tällaisen rykelmän. Peilikokoelmalle toivotaan siis edelleenkartutusta, mutta haasteena on, että aidosti vanhoja peilejä sattuu kohdalle hyvin harvoin. Kaikki nämä neljä olen kylläkin onnistunut hankkimaan pikkurahalla, 2-12 eurolla.


Enimmäkseen olemme "sisustelleet" ulkosalla suolavajan kimpussa häärien. Moni kai jo ihmettelee, että eikö vieläkään ole valmista! No ei vaan ole, mutta koko ajan valmiimpaa. Tänä viikonloppuna maalailin ikkunankarmeja niin vajassa kuin saunalla, jonne laitoin pari viikkoa sitten kitit. Viisaat lukijat silloin varoittelivat, että linnut saattavat nokkia kittiä, joten viimeistään nyt, kun on tältä tihutyöltä vielä säästytty, oli parasta hoitaa puitteet kuntoon. Työ alkoi teippauksella.



Valmiista työstä ei ole näyttää kuvaa, koska kuivuminen kestää pitkään. Aiemmasta oppineena peittelin lopuksi kaikki maalatut ikkunat muovilla, etteivät syksyn roskat lennä pitkään tahmeana pysyvään pellavaöljymaaliin. Mikko asensi vajaan viikko takaperin maalaamani ovet, joissa jatkuu jo venevajassa hyväksi havaittu tyyli: kimröökitervattu pinta ja punaruskealla ruostesuojatut saranat. Haka uupuu vielä.





Keräsin myös osan yrteistä ja laulatin kuivuria. Sain talteen purkinpohjalliset sitruunatimjamia, mäkimeiramia, minttua ja ranskalaista rakuunaa, mutta lisää tullee vielä syksyn mittaan. Nokkostakin keräsin ämpärillisen. Sitä suositellaan kerättäväksi varhaisin keväällä ja taas syksyllä, kun nitriittipitoisuus on alimmillaan. Olemme niittäneet nokkosta kesän aikana, joten sain talteen uutta, nuorta latvusta.



Talvipuhdettakin aloin suunnitella: Alla olevassa kuvassa näkyy - sekaisen navettavaraston lisäksi -  punainen nojatuoli. Meillä on näitä kolme ja niistä luopumistakin on suunniteltu, koska verhoilu ammattiverhoilijalla maksaa maltaita (tiedustelin asiaa muutamastakin paikasta). Olen kuitenkin alkanut pohtia, josko osaisin verhoilla tuolit itse. Ne ovat hyvässä kunnossa, joten sisustöitä ei tarvitsisi tehdä. Punainen kuosi vaan ei nappaa… Seuraavaksi taidan viihdyttää itseäni kankaan etsinnällä samalla kun mietin, onko minusta hommaan.





















Ainiin, Mikko ja Mauro kunnostautuivat linnustuksessa. Lepo vaan, Mauro:










Mikko on valmistellut talven tuloa useampana viikkona klapipinon kasvatuksella. Huom, pino on rinteessä, ettei tarvitse mahdollisen korkean veden vuoksi poimia tuhatta klapia merestä, kuten viime vuonna!!!



Sää oli jo vähän viileämpi, joten työn touhussa oli hyvä pysyä koko ajan. Touhukas on varmaan tuleva viikkokin :)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ehostusta

Jännä, miten rantarakennusten ehostus on saanut pihapiirin keskellä olevan vanhan suloisen vajan poikkeamaan kokonaisuudesta. Kyseinen vaja toimii meillä ulkokeittiönä, ja se on ollut alusta asti rakennusrykelmämme helmi patinoituine pintoineen. Kauniin patinan takana on auringon kuluttama, maalausta huutava lautapinta, mutta emme vain ole ulkonäkösyistä raaskineet siihen kajota.  


Mutta, viime aikoina rutikuiva, kärsivä pinta on alkanut säälittää ryhdikkäiden rakennusten keskellä. 

Siispä päätimme viime viikolla sutia seinään purkinpohjallisen punamultaa, joka ei kuitenkaan säilyisi talven yli: parempi saada maalin loppu käytettyä. Pinta ihan imaisi maalin, joten pohjallinen ei riittänyt kuin puolikkaaseen seinään. 

Vajan maalaus jatkuu sitten keväällä, kun talvea vasten ei viitsi tuota punamultaa enää hankkia lisää. 

Mutta eipä yhtään harmita kauniin patinapinnan menetys, koska punamullattu pinta on toisella tavalla aina niin kaunis. Yleiskuvasta näkee jo nyt eron, miten maalattu vaja istuu paremmmin kokonaisuuteen. Ensi kertaa voikin puhua kokonaisuudesta! 

Yleiskuvia ottaessani aloin muistella sitä kaameaa tilannetta, kun koko lahden peitti järkyttävä kaisla. Kaivoin blogista jonkun vanhan päivityksenkin vuosien takaa, missä ryven kaisla-ahdistuksessa. Muistin virkistämiseksi esittelen arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia kolmen vuoden takaa:



Ei kiva näky, mutta eipä ole enää meidän riesana. Kiitos ahkeran kaislanleikkurin käytön ja nollatoleranssiasenteen ;). Kaksi kesää kaislaa leikattiin lähes kymmenen kertaa, tänä kesänä suoritettiin  enää pientä nyppimistä viikatteella.

Työ tekijäänsä kiittää!



maanantai 5. syyskuuta 2016

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Säät eivät paljoa lupailleet, kun lähdimme Idurista kyläreissulle. Sade taukosi juuri ja juuri menomatkamme ajaksi ja pääsimme kuivin nahoin perille kauniiseen Dalkarön saareen.



Valmistauduimme asianmukaisesti pimeää enteilevään paluumatkaan, mikä tarkoitti valonheittimen tehoa mukailevan otsalampun mukaan ottamista, pattereiden tarkistusta ja oikean kompassisuunnan muistiin laittamista etukäteen.



Nauttiessamme ystävien luona pitkällistä illallista häipyi ruokapöydästä merelle antava näkymä, ilta musteni yöksi, rankkasade ropisi voimalla peltikattoon ja ulkona salamoi. Tove Janssonin myrskykuvaelmat - ja Ressu-sarjakuvahahmon siteeraama lause (otsikossa) - nousivat mieleen. Niissä puhutaan juuri tällaisista pimeistä, syksyisistä öistä.

Olimme ennakoineet kotimatkaa myös pyytämällä naapuriltamme luvan saada jättää myrskylyhty heidän laiturilleen osoittamaan paluun suuntaa. Myrskylyhty näytti ihme kyllä valonsa parin merimailin päähän aukon toiselle puolelle asti. Kun olimme hiljaksiltaan hetken matkanneet, näimmekin oman merimerkkimme. Salamointi ja myrskyäminen olivat onneksi loppuneet, mutta sade vihmoi kasvoja ja heikensi osittain näkyvyyttä. Onneksi olimme hieman illan aikana nauttineet lämmikettä, mutta huom. paino sanoilla vain hieman, koska näissä oloissa - eikä missään - ole syytä vesillä riskeerata valppauttaan.






Kävimme nappaamassa lyhdyn naapurin laiturilta ja totesimme päässeemme turvallisesti perille. 



Kotilahdessa nimittäin venevajan valaistus tekee rantautumisesta yhtä helpon kuin päivän valossa. Juuri tällaisia tilanteita varten nuo valot asennettiin! :).



Kotona odotti superinnokas Mauro, joka ei täällä ole tottunut juuri yksin olemaan. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta se touhotti niin kovin mökistä vapautuessaan ja meidät nähdessään, ettei näillä yön valotusajoilla siitä menosta mitään kuvaa saanut :).

Kotilahdessa oli ihana, tyyni yö, mutta suhmuraisesta tähtitaivaasta ennustin, että aamullakin olisi luvassa suhmuraa. Vielä en ryhdy tähdistä ennustajaksi, sillä päinvastoin pääsimme aamulla nauttimaan sienimetsälle auringosta. Nautimme myös kauden viimeisistä omista sadoista, eli aika omavaraisesti sujui taas tämäkin viikonloppu. Kuten kuvasta näkyy, Idurissa syödään uusia perunoita syyskuussa!



Lampaatkin saivat osansa, eli yhden haavan, jonka kimppuun ne mennä löntystelivät hetimiten.

Ihan kaikkia haapoja ei meidän kuitenkaan kannata kaataa, sillä haavanpunikkitatti viihtyy täällä varsin hyvin. Jos löydätte näitä, muistakaa kypsentää kunnolla. Jätimme tuon jättitatin syömättä (halkaisija yli 20 cm), koska suositus on hyödyntää vain kiinteät, nuoret yksilöt.  

Haavanpunikkitattiperhe

Syksy on oikeastaan aika mukava vuodenaika...


TallennaTallenna

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kokemuksia kesälampaista


 
Aina silloin tällöin minulta on toivottu kirjoitusta kesälampaiden hoidosta, joten ajattelin tarttua toimeen. Tavallaan on helppoa pitää lampaita, tavallaan ei. Jos meidän hankalimmat tilanteet listaa vuosien varrelta, voi kauhistua ja pelästyä: lääkintää vaativa karitsayskä yhdellä, toinen menehtyi, kolmas meinasi tehdä itsemurhan lammasaitaan hirttäytymällä, neljäs hyppi useasti aitauksesta ja houkutteli muut mukanaan ja viides kaatui kyljelleen eikä päässyt ylös sillä seurauksella, että se meinasi kuolla kaasuuntumiseen (!). Luit oikein: tämä viimeisin tapahtuma on tältä kesältä ja palaan siihen vielä myöhemmin. Mutta, sitten on se helppous, ihan oikeasti. Mennään siihen nyt.


On ihan eri asia pitää kesälampaita kuin olla ympärivuotinen lampuri. Kesälampuri pääsee helpolla siinä, ettei mitään asumusta tarvita ja jos on iso laidun, kuten meillä, se poistaa päivittäisen lisäruokinnan tarpeen. Pienempikin alue on ok, mutta silloin lampaat tarvitsevat välittömämpää hoitoa, eli ruokintaa tai laitumen vaihtelua paikasta toiseen.



Moni pohtii aluksi, pitäisikö vuokrata vai ostaa lampaat, jos haaveilee pitävänsä niitä vain kesän. Mitä olen ymmärtänyt Facebookin Lampola-palstalta, moni isompaa lammastilaa pitävä lampuri ei nykyisin halua vuokrata. Ja vaikka haluaisikin, yhden lampaan vuokrahinta on yhtä korkea kuin ostaminen. Vuokraamisesta koituu paljon byrokratiavaivaa lampurille, joten myynti on yksiselitteisempi juttu ja ostajan kannalta minun mielestäni myös kannattavampi vaihtoehto.

Ennen lampaiden ottamista pitää rekisteröityä Eviraan lampaan kasvattajaksi. Mikko hoiti asian ja antoi viranomaisille kiitosta siitä, että käytännössä hän täytti lomakkeet viranomaisen avustuksella. Se kävi siis helposti.

Meillä lampaat ovat hyötyeläiminä, ei lemmikkeinä. Päätös, kummasta on kyse, täytyy tehdä etukäteen. Jos ottaa lampaat lemmiksiksi, ei taatusti pysty niitä sen jälkeen syömään. Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, en tästä huolimatta ihan ole vieläkään sinut teurastuksen suhteen.

Niinpä niin, kesälampaiden kohdalla pitää tietysti etukäteen miettiä, mitä lampaille tapahtuu syksyllä. En edelleenkään haluaisi, että meidän lampaat teurastetaan, mutta vaihtoehtoja on vähän, koska kuitenkaan emme niitä voi saaressa pitää yli talven. Olen itse lampaiden myötä siirtynyt enenevässä määrin kasvis-kalasyöjäksi. Omaa karitsanlihaa edelleen vähän syön, mutta siihen se oikeastaan tätä nykyä jääkin. Muu perhekin on vähentänyt huomattavasti lihan kulutusta, sillä samaan aikaan olen yrittänyt loihtia mitä herkullisempia kasvisruokia, jotta onnistuisimme perheenä vähentämään lihan syöntiä.

No, nyt takaisin ruotuun ja varsinaiseen aiheeseen, vaikka aina päädyn lampaista puhuessani tähän samaan ruokavalioasiaan!! Siirrytään vaikkapa kesälampaiden sadekatokseen (jollaista ei tarvita, hehee). Olemme tunteneet itsemme moneen kertaan idiooteiksi rakentaessamme erilaisia sateensuojia, mutta jostain syystä meidän katraille on mieluummin kelvannut sateensuojaksi tiheän puun oksisto kuin muovipressut tai rakennettu puukatos. Pari viikkoa sitten huomasin, että tämän kesän katras menee sateensuojaan lautakasan viereen, jonka päältä törröttä lippana pari lautaa. Niinpä olen kyhännyt niille lippakatoksen laajennusta siihen. Kyhäilyjeni jälkeen ei sekään enää kelvannut… Jos haluatte rakentaa lampaalle katoksen, älkää kysykö neuvoja meiltä.



Ruokinta

Lampaiden päätoimi on syöminen. Ilman rouskutusmahdollisuutta niiden ruuansulatus ja märehtiminen voivat häiriintyä, eli syöminen pitää ne terveinä. Ne eivät tarvitse mitään muuta virikettä.

Suu käy koko ajan: ensin syödään ja sitten mutustellaan ja märehditään







Meillä lampaiden pidon helppous perustuu laajaan laidunalueeseen: n. hehtaarin alueella laiduntaa 5-6 keskenkasvuista lammasta. Ne eivät täällä tarvitsisi lisäravintoa, mutta syksyllä kaadamme puita ja annamme talven aikana talteen keräämiämme leivänkannikoita sekä pieniä määriä lammasrehua. Sitä saa Agrimarketeista ja nettimyynnistä. Mineraali- ja suolapitoinen nuolukivi on välttämätön, samoin vesi. Joskin lampaat juovat hyvin vähän, jos niiden pääasiallinen ruoka on ruoho, koska se tietysti sisältää paljon nestettä.

Viime viikonloppuna kaadoimme tämän syksyn ensimmäisen puun lampaiden herkuksi



Lammas on tosi perso leivän ja rehun kaltaisille lisäruuille. Jos haluaa, että lammas seuraa kuin hai laivaa, voi toki ruokaa antaa avoimesti. Erehdyimme ensimmäisenä vuonna antamaan lampaille heti leipää tms. ja sen jälkeen ne vain seurasivat (erityisesti minua) lisää kerjäten. Pahempia tässä suhteessa kuin yksikään näkemäni koira! Meillä tämä oli huono juttu, koska lampaat käyskentelevät samalla alueella kuin missä teemme töitä. Eli eihän työn teosta meinannut tulla mitään :). Sen jälkeen olemmekin tehneet niin, että olemme jättäneet ruokaa niiltä salaa paikkaan, josta ne löytävät sen myöhemmin, mutta eivät yhdistä ruokaa ihmiseen. Näin loppukesästä joskus lipsumme periaatteestamme...

…ja silloin ihmisen nähdessään, ne lähtevät heti tarkistamaan, löytyykö taas leipää



Selviytyminen ja poikkeustilanteet

Postauksen alussa mainitut episodit ovat niitä poikkeustilanteita. Yhden pikkukaritsan menetys oli varmasti myös huonoa tuuria - syy ei koskaan selvinnyt. Lampaat tarvitsevat hyvin vähän päivittäin mitään, päiden laskenta ja tarkistus riittää. Meillä on tarvittaessa apuna kuvia lähettävä riistakamera.

Lampaat ovat säänkestäviä ja voivat olla ulkosalla vuorokauden ympäri, jos lämpötila pysyttelee nollassa. Meillä vuosien varrella yölämpötila on alimmillaan ollut noin parissa asteessa eikä se ole menoa haitannut. Kerinnän on tehnyt keväällä joko kasvattaja tai me itse, joten syksyyn mennessä turkki on taas aikamoinen lämpökerrasto. Kesällä ohut turkki on must. Tällä hetkellä katraassa ollaan taas sitä mieltä, että on ihan kiva, kun pahimmat helteet ovat takana päin.



Suosittelisin itse ottamaan kesälampaiksi vähintään puolivuotiaita karitsoja. Meillä oli aiempina vuosina aavistuksen huonoja kokemuksia tätä nuorempien yksilöiden kanssa. Muutama niistä ei jotenkin lähtenyt lainkaan kasvamaan. Ulkosalla olevia ihan pieniä karitsoja voivat myös petoeläimet uhata, ja ne myös kestävät kylmää säätä huonommin kuin vanhemmat, karaistuneemmat yksilöt.

Karitsat voivat sairastua suht yleiseen karitsayskään. Baby-yksilö on sairastumisen suhteen heikommassa asemassa ja karitsan voi periaatteessa viedä ihan tällainen perussairaus. Meillä yhdelle pienokaiselle tuli kerran keskikesän helteillä karitsayskä ja silloin saimme tietää, että se ei itsestään parane vaan tautiin tarvitaan antibioottikuuri. Tämä yksilö saatiinkin pelastettua! Oman kunnan eläinlääkärin yhteystiedot on hyvä olla lähettyvillä. Lääkäriäkin parempi taho antamaan kokeneita neuvoja, jos tulee jokin yllättävä loukkaantuminen tai sairastuminen, on kasvattaja, jolta lampaat on itse ostanut.

Tämän kesän alussa meillä kävi outo juttu: lammas kellahti pieneen kuoppaan niityllä eikä päässyt siitä ylös. Kun huomasimme asian, se näytti olevan aivan henki hieverissä ketarat kohti taivasta ja tilanne näytti jo siltä, että se pitää lopettaa. Olimme superhuolissamme! Soitimme kasvattajalle, että mikä sillä on ja onko mitään tehtävissä. Hän neuvoi nostamaan heikon lampaan pystyyn, kannattelemaan hetken ja juottamaan ruokaöljyä. Näin teimme ja lammas käveli tiehensä entistä ehompana kymmenen minuutin päästä. Tämä oli aivan uskomaton tarina ja opimme sen, että periaatteessa lammas on kömpelö eläin, joka on välittömässä hengenvaarassa, jos sen monimahainen ruuansulatus häiriintyy. Näin tälle meidän lampaalle oli käynyt kyljelleen joutuessaan. Mutta huh, sekin selvisi hengissä!

Tapahtuma muistutti myös siitä, että lampurilla itsellään tulisi olla kyky päättää eläimensä päivät, jos tilanne niin vaatii. Sehän vaatii tietysti karaistuneisuutta omistajaltakin, mutta se on eläimen elämän hyvinvoinnin vakuutus.

Lammas on laumaeläin



Lampaiden käyttäytymisestä jotain oppineena pidän itse minimimääränä viittä lammasta. Lammas-Wiki- sivustolla lauman minimikooksi mainitaan myös tuo 5. Lammas on laumasielu ja kaksi esimerkiksi ei ole vielä lauma. Yksinäinen lammas se vasta sotiikin lampaan lajityypillistä käyttäytymistä vastaan. Meillä joka kerta, jos lammas on jostain syystä eksynyt laumasta, se hätääntyy ja menettää oman kontrollinsa. Kyllä yksinäinen lammas on surettava näky. Meillä oli aluksi kolme karitsaa ja sen jälkeen on ollut 5-6. Isommassa laumassa lampaat ovat käyttäytyneet paljon rennommin, eli voineet paremmin. Isommassa laumassa ne eivät myöskään tarvitse ihmistä, vaan laumautuvat omaan lajitoveriinsa.

Helposti käy kuitenkin niin, että ihminen leimautuu lampaisiinsa…

Bää, Bää ja Mää


Saaristossa lampaat kuuluvat kesäiseen maisemaan. Syksy on sitäkin karumpi. Syksyn mukanaan tuomasta menetyksestä huolimatta, en vaihtaisi tätä mahdollisuutta pitää lampaita, pois. Oikeastaan koen, että kun on tämä tila, on velvollisuus sitä hyödyntää tältäkin osin. Mutta, lihansyönnin oikeutuspohdinnasta en pääse millään irti ja siksi mietinkin, olenko vääränlainen ihminen saaristolaislampaiden kasvattajaksi. Tähän minulla ei ole vielä vastausta, mutta dilemmastani huolimatta suosittelen lämpimästi lampaiden ottamista, jos siitä haaveilee ja se olisi mahdollista. Nämä eläimet ovat tuoneet paljon hyvää tullessaan, eritoten tässä eettisessä mielessä.

Koko ajan opitaan lisää,


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ikkunahommia saunassa ja suolavajassa

Olen aina sanonut, että ikkunan kunnostukseen en ryhdy, koska se on liian vaikeaa, mutta päätin tehdä pienen myönnytyksen lasin vaihdon suhteen. Ja syynä on tietysti se, ettei ole muutakaan vaihtoehtoa, kun lasien vaihtaminen paikan päällä on niin paljon helpompaa kuin ikkunan karmeineen irti repimiminen ja jonnekin rahtaaminen.



Pikku saunamme toisesta ikkunasta on ollut kolme ruutua hajalla alusta asti. Kesällä saimme hankittua uudet lasit ja tarvittavat vehkeet. Tämä oli kai se työläin vaihe! Onneksi saimme lasinvaihtoinspiraation tänä viikonloppuna, sillä ennen syksyn tuulisia iltoja on ihan kiva saada saunan oleskeluhuone vedottomaksi (totean nimimerkillä "Kolme vuotta vedosta kärsinyt").




Pieni ihme oli, että lasit sopivat kuin sopivatkin karmeihin, koska ne ovat aika vinksin vonksin. Yritimme ottaa tämän mitattaessa huomioon - ja menestyksellä siis. Pitelin ruutuja paikoillaan ja Mikko naulasi lasit kiinni.

Kitin levittäminen jäi minun hommakseni. Työhön ryhdyttyäni luulin sen olevan helpompaa, mutta massaa tuntui koko ajan olevan joko liian vähän tai liian paljon. Pro-ikkunamestareilla kai on paremmat kikat tiedossa…

Tehdessä kunnianhimo nousi: jälki pitäisi olla ihan priimaa. Niinpä nysväsin ja nysväsin muutaman tunnin kyllästymiseen saakka. Ehkä seuraavalla kerralla nopeammin?

Mutta lopputulos tyydytti ja homma tuli tehtyä! Kitti saa kuivua ja päällemaalaus jäänee kertaan, jolloin samalle maalille on muutakin käyttöä.  


Muitakin ikkunahommia on täällä tehty. Koska en ole aiemmin ehtinyt esittelemään suolavajan tapahtumia, olkoon nyt sen aika. Vaja ei ole ihan vielä valmis, mutta tässä näette työvaiheita ja lopussa tämänhetkisen tilanteen. Lisäsimme vajaan kahdelle seinälle talvella hankkimamme vanhat ikkunat, eli seinälaudoituksen teko alkoi ikkunoiden sovittamisella paikoilleen.



Alla on tänään otetut kuvat vajasta molemmin puolin, eli maalattukin jo on. Oviaukkoon ajattelimme tehdä pariovet: ne odottavat tuossa vieressä maalausta. Seinälaudoituksen pystyrimoitus puuttuu vielä kolmelta seinältä. 

Tällä puolella kaikki on jo valmista rimoja myöten. Paitsi ikkunan sisäpuitteet pitää myös maalata.

Tälle kaikelle voisi skoolata, mutta siihen meillä oli parempi syy perjantai-illalla, jolloin juhlistimme hääpäivää laiturin hämärissä.



Vielä jaksetaan jatkaa näitä yhteisiä puuhia ;)

 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...