sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Juna etenee vääjäämättä

On mennyt ihan mahdottomaksi tämän uuden harrastuksen, verhoilun, aloitus. Toinen puoli minussa yhä epäröi ja toinen puoli selvittää tarvittavien materiaalien saatavuutta, vertailee hintoja, inventoi kodin työkaluja ja käy rohkeasti käsiksi tarviketilauksiin. Mikkokin jo totesi, että "aika paljon menee aikaa tuohon sun verhoilun opetteluun, vaikka niin se on vissiin tarkoituskin…" :). Juuri niin, uuden opettelu ja selvittäminen on hauskaa, joten tunteja ei lasketa. Tekemistä riittää näissä esivalmisteluissa.

Päätin, että pyrin käyttämään perinteisiä materiaaleja ja pari viikkoa olenkin metsästänyt niiden saatavuutta mahdollisimman edullisesti. Aika hyvin olen onnistunut - vielä ollaan kohtuullisissa kustannuksissa, alle 40 €:ssa / tuoli.

Hankin perusmateriaalit neljään tuoliin, sillä saareen aiottujen nojatuolien lisäksi minulla on myös 1960-luvun retrotuolit (kotia silmällä pitäen) odottamassa kunnostusta. Retrotuolit ovat muuten malliltaan helpommat, joten olen ajatellut aloittaa tekemisen opettelun niistä.

Tällaista kaikkea on nyt hankittuna molempiin projekteihin: 



Varsinaisen verhoilukankaan alle laitetaan valkaisematonta lakanakangasta, joka ei repeydy, toisin kuin valkaistu. Loistobongaus oli Tori.fi:stä tässä aivan kotinurkilla myynnissä oleva käyttämätön erä, jonka kotiutin muutamalla eurolla.



Uusiin perustuksiin tarvitaan tukevaa satulavyötä. Ostin leveää mallia vain sen määrän, josta ei jäisi yhtään yli.



Puuvillavanun sijaan voisi käyttää myös synteettistä vanua, mutta kallistuin luonnonvanuun. Edullisin hinta tälle tuotteelle löytyi Verhoilija Eemeli -verkkokaupasta. Kyseinen kauppa osoittautui muutenkin melkein kaikissa tuotteissa edullisimmaksi. Sain myös kokonaistilauksestani pienen alennuksen perustuen vuodenvaihteen tarjoukseen. Ajoitus oli puolellani. 

Lukemani perusteella uskon, että satulavöitä on turha yrittää kiristää kunnolla ilman satulavyön kiristäjää. Tämä kuuluu siis kategoriaan "välttämättömät perustarvikkeet". Kaikkea ammattilaisvermettä olisi vaikka kuinka, mutta yritän tulla toimeen minimillä. 

Purjelanka löytyi omasta kaapista - kuin myös omasta takaa on niittipyssy, pikkuvasara ja pihdit. Vanha neulamme on hieman meren ruostuttama, joten uusi sellainen pitänee hakea Maritimista.

Kolme kiloa hamppua. Jep. Määrän otin arpomalla, mutta itse täytemateriaalin valintaan vaikuttivat alkuperä ja hinta: kotimainen hamppu tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin afrikkalainen meriheinä, joka tehdään palmunlehdistä. Lastuvilla oli minulla toisena vaihtoehtona, mutta hamppu on perinteisempi ja hinta oli sama, 24€ / 3 kg. Luulin itse asiassa, että luonnonhamppu olisi ollut kalliimpaa.  





Nupinauloja ja selkämysten uudet pahvit hankin myös. Se, mitä vielä puuttuu, on harmaavanu. Oli vähän yllätys, kuinka monta kerrosta erilaisia kerroksia ja täytteitä tuoleihin kunnolla verhoiltaessa oikein tulee.

Harmaavanu on ihan puhdasta kierrätysmateriaalia, joten yllätyin sen korkeasta hinnasta. Yritän vielä metsästää sitä jostain edullisemmalla kuin mitä tuossa samassa putiikissa ja muutamissa muissakin olisi saatavilla. Säkkikankaan tilasin ulkomailta, kun halvalla sai :) ja sitä vielä odotellaan.

Ja myöskään en vielä ole hankkinut saareen kunnostettavien tuolien jousia. Se, tarvitaanko uusia jousituksia, selviää vasta, kun pääsen availemaan tuolejani. Voi ei, pitäkää peukut pystyssä, että jouset olisivat hyvät, niin pääsisin näin aloittelijana vähän helpommalla! Vaikka kyllä aion senkin vaiheen tehdä, mikäli tarve vaatii…

Toinen puoli minusta hymistelee ja hilpeänä hypistelee näitä matskuja, kun toinen katsoo ihmeissään olohuoneen täyttymistä hamppu- ja vanukasoilla. Herregud, juna menee kuitenkin nyt selvästi eteenpäin: paluuta ei siten ole!

Ihan tosi,




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Verhoilijamestariksi?

Vuosi on vaihtunut ja uudet projektit ovat kovasti mielessä. Mahtavaa, että aikomuksenamme on vihdoinkin tarttua toimeen päätalossa!

Ihan oikeasti talon kunnostus alkaa mittavalla siivous- ja purku-urakalla: talossa olevat muutamat raskaat kalusteet pitää kuljettaa navettaan varastoon, lattiat pitää avata ja paljon maata on kannettava pois ennen kuin päästään mitään rakentamaan. Mutta ei nyt tänään takerruta pidemmäksi aikaa tähän, kun voi suunnitella jotain paljon hauskempaakin.

Vuodenvaihde pyhineen on ollut aina minulle tärkeää suunnittelu- ja opiskeluaikaa, joten niin nytkin olen käyttänyt aikaa tietojeni kartuttamiseen ja materiaalipohdiskeluihin.

Saas nähdä, otanko uuden vuoden aikana askeleita kohti vanhaa teini-iän haavettani, eli käynkö käsiksi haastavampiin kalustetöihin. Kursseille en ehdi osallistua, mutta olen omatoimisesti ottanut selvää nojatuolien kunnostuksesta - hmm, teoriassa. Tähän humanistin pohjakoulutus antaa hyvät eväät ;). Aiemmat postaukset tuoleistani ja kangasvalinnoista löydät täältä ja täältä. Kankaat olen tilannut ja saanut - nyt olen lukenut mm. Huonekaluverhoilijan käsikirjaa selvittääkseni, onnistuuko verhoilu omin taidoin. Olen pystynyt muodostamaan realistisen kuvan työn vaativuudesta. Osa vaiheista vaikuttaa työläiltä ja hankalilta, mutta osa menetelmäkuvauksista on yllättäen tuonut tunteen, ettei tämä(kään) asia ole tähtitiedettä ja mahdotonta oppia. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea luonnon täytemateriaaleista. Kirjan on kirjoittanut verhoilijamestari Kristiina Leinonen-Sahlgren. Ehkä minustakin vielä tulee oman elämäni verhoilijamestari :).



Ei kai haittaa, että ajatukseni laukkaavat vähän liiaksikin? Tunnen itseni nimittäin ihan hupsuksi, kun lähdin jo tilailemaan päätaloon tapettimalleja, heh. Siihen pisteeseen, että pääsisimme tapetoimaan, kuluu tietysti hetki jos toinenkin. Kuitenkin koen, että sisätilojen suunnittelu auttaa tekemään alusta alkaen kokonaisvaltaisesti oikeita ratkaisuja talon kanssa. Onkohan muuten riski olemassa, että löytämieni tapettien valmistus voisi loppua, jos en heti tilaa toiveideni tapettia??

Löysin Boråstapeter:in mallistoista kaksi ihanaa wanhan ajan paperitapettia.



Vaalea, klassinen neliapilakuvio sopisi mainiosti tupaan valkoisen puolipaneelin kaveriksi. Toiseksi iskin silmäni tummaan 1700-luvun simpukka-aiheiseen tapettiin, jonka luonnehdinnassa kuvailtiin, että se sopii mainiosti merenrantataloon :). Samaa mieltä! Tumma tapetti sopisi hienosti kirjastokamariimme, josta on näkymät merelle.

Kuvasin tapettimallit jugendkaappia vasten, joka on jonain päivänä tarkoitus viedä päätaloon.



Neliapilatapetti kuvassa myyjän sivulla:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi sain myös inspiraation rakentaa valokuvakirjan Ifolorin ohjelmalla jälleen vuoden parhaista kuvista. Nyt minulla on kirjat jo vuosilta 2014, 2015 ja 2016. Pitäisi saada inspiraatio ensimmäisten vuosien kuvakirjojen tekemiseen, jotka siis puuttuvat. Mutta hyvä, että viimeisin tuli taas tehtyä. On näitä ollut kiva selailla ja huomata, miten paljon saimme taas viime vuonnakin aikaan ja mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä.  


Toivottavasti opiskelut ja suunnittelut muuttuvat teoiksi vuoden 2017 aikana!

Upeaa alkanutta vuotta kaikille toivotellen,

perjantai 23. joulukuuta 2016

Aatonaaton aatokset



Tänä vuonna nautiskelemme joulusta jälleen sukulaisten luona: yhdessäolosta, herkullisista ruuista ja vain pikku pikku muistamisista iloiten. Kaikki härpäke on yhteistuumin karsittu joulusta pois - näin on paras, koen. Huominen aamu alkaa megametsälenkillä Mauron kanssa, oli keli mikä tahansa, ja siitä lasketellaan nälkäisin vatsoin aattoiltaa kohti. 

Ylikypsä karitsan potka onkin jo valmistumassa uunissa ja sienisalaatti oman maan sienistä tulollaan. Glögipannu porisee, työt jääneet taakse ja tunnelma kohoaa... 

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulun aikaa & ihanaa oloa ja eloa!    

Tämän vuoden kinoksia odotellessa,


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Rumilus

Päätalon rumiluksemme on jossain määrin aiheuttanut minulle ahdistusta – kuten kaikki keskeneräiset työt – joten päätin listata talon suurimmat plussat ja miinukset. Tavoitteena on havaita, että kai siinä nyt jotain hyvääkin on. Mielenkiintoista nähdä, kumpi pää vaakakupissa tulee lopulta painavammaksi. Aloitetaan listaus niistä minulle helpoimmista, eli miinuksista. 

Miinukset:

1. Karmea ulkolaudoitus; se ei mukaile alkuperäistä tai mitään muutakaan johtoajatusta, vaan sitä on uusittu sivu kerrallaan ja joka seinällä on vieläpä erilainen ulkolaudoitus! Todennäköisesti talosta on kustannussyistä tullut sellainen kuin on tullut, mikä on tietysti ymmärrettävää. 





2. Ulkolaudoitus on maalattu lateksilla. Tosin tällä ei tavallaan ole merkitystä, koska verhoilu menee vaihtoon joka tapauksessa. 

3. Merelle päin antavan julkisivun (kuva yllä), pääikkunat ovat liian pienet talon mittasuhteisiin nähden. 

4. Kivibetoniperustus 1920-luvulta ei ole maailman kaunein. (Ehkä sen voisi maalata?)

5. Ikkunoita on vaikka minkälaisia! Joku linja pitäisi saada aikaiseksi ja poistaa edellisten vuosikymmenten hätäratkaisut. 




6. Ns. tyylikausia on monia, 1890-luku ja 1920-luku ovat vallitsevat, mutta myös 40-luku on edustettuna.

7. Rännit puuttuvat.

8. Kakluunit on poistettu.



9. Hirsitöitä pitää tehdä ja lattialankut uusia, sillä muovimatto on aiheuttanut lattiarakenteiden lahoamista.

10. Sisäpinnoissa riittää hommaa… = työläys ja kalleus

No niin, aika pitkä miinuslista tuli, mutta kaiken kirjaaminen ylös hieman helpotti 😁. Entäpä sitten ne hyvät puolet?

Plussat:

1. Talon sijainti kukkulan päällä on sen paras ominaisuus, eli talo on tilan muihin rakennuksiin nähden ns. oikealla paikalla. Myös näköala talolta merelle on hieno.

2. Katto on pidetty kunnossa. Se ei vuoda mistään, eli on täysin kelpo ja siten suojannut talon.

3. Hirsitöitä rakenteisiin pitää tehdä vähemmän kuin aluksi pelkäsimme: seinät ovat ok.

4. Talo on sopivan kokoinen: ei liian iso, ei liian pieni ja huonejärjestys on mainio.

5. 1890-luvun ikkunoita on vintillä kahdella sivulla ja niistä saa osviittaa tyylivalintoihin.




6. Sähkö on ja märkätiloja emme aiokaan tehdä, mikä vähentää sekä työmäärää että päänvaivaa.

7. Kivibetoniperustus on kunnossa, vaikka ruma onkin.

8. Kamarien 1890-luvun ovet ovat tallella ja ehostettavissa.



 9. Tuvassa on Högforsin hella/leivinuuni (pahoittelut sekamelskasta).

 
10. Se, että päärakennusmateriaali on hirsi, on iso plussa.

11. Kaikesta epämääräisyydestä ja -esteettisyydestä huolimatta olen alkanut pitää talon muotoja viehättävinä ja näen siinä paljon potentiaalia (yeah! remontoijan unelma)


Tässä vaiheessa toimitus huomauttaa, että Mikko tuosta olan yli kommentoi: "kannattaako sinne nyt noin rumia kuvia laittaa?" Heh heh, niinpä. Kauniimpiakin päivityksiä on täällä nähty.

Takaisin kokonaisarvioon: Taitaa olla niin, puntit menivät yllätyksekseni aika tasan. Kaikki nuo miinukset ovat onneksi sellaisia, että ne on mahdollista muuttaa tai kokonaan eliminoida, kun taas plussapuolella on asioita, joita ei pystyisi edes muuksi muuttamaan. Talon sijoittuminen tontilla esimerkiksi on ihan oleellinen juttu. Jokaisesta plussasta pitää ymmärtää iloita.

Ehkä eniten meille päänvaivaa aiheuttaa julkisivun ikkunaratkaisu (ks. ensimmäinen kuva). Nuo  kaksi ikkunaa pitäisi vaihtaa, sillä meidän tekisi mieli saada tilalle hieman isommat ikkunat, jotka tekisivät talosta kaikkiaan sopusuhtaisemman näköisen. Lähteäkö etsimään uusia, vanhoja ikkunoita kierrätyksestä vai teetättääkö ikkunat jollakin halutulla tyylillä ja juuri toivotulla koolla?

Talon porstuassa on tällaisia vanhoja puhalletulla lasilla olevia T-ruutuikkunoita, joista voisi ottaa mallin etupuolellekin. Tällaiset sopisivat myös vinttikerroksen alkuperäisten T-ikkunoiden kanssa yksiin.



Tuleekohan tästä rumiluksesta joskus kaunotar?

Pohtii,




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Miten edetä?

Maa muuttui täällä etelässä taas harmaaksi ja ajatuksetkin harhailevat juuri nyt vähän sumussa. Luulisi, että täällä sitä vaan suunnitellaan seuraavaa remonttikautta visiot kirkkaina, mutta kun ei. Niin moni asia riippuu niin monesta eri tekijästä. Argh.

No, jos listataan, mitä AINAKIN PITÄISI tehdä seuraavaksi, niin kappas, havaitsemme, että meillä on ollut näköjään porrasdefenssi päällä. Yksi jos toinenkin rakennus kaipaa pikku portaita ja toistaiseksi niitä vaan ei ole saatu tehtyä. Eiköhän siis ryhdistäydytä ensi keväänä ja aloiteta ensi töiksemme portaiden rakentaminen näihin kohteisiin:

Suolavajaan joutuu nyt harppaamaan puolispagaatilla, mikä ei ole välttämättä helppoa, kun pitelee käsissään samanaikaisesti painavia työkaluja, maalisankoja yms.











 Rantamökin portaiden kestävyys on ajan kysymys. Kenen askelen alla tämä romahtaa? 


Venevajan vintille ei ihan pikkuportaat riitä, mutta ne olisi kiva saada turvallisuussyistä ja tietysti Maurokin pääsisi sitten sinne :)


Isompi kysymys onkin sitten päätalo, jonka suhteen olemme väistelleet päätöksentekoa vuosia! Sanomattakin on selvää, jos lottovoitto tulisi, ei tarvitsisi väistellä ;). Kahdessa asiassa olemme kuitenkin edenneet: 1) teimme ikkunainventaarion ja 2) pyysimme ulkopuoliselta firmalta tarjouksen rakennusmateriaalien kuljetuksesta ylös talolle sekä hirsitöiden, ulkolaudoituksen ja maalauksen suorittamisesta. Saavutus sekin! Talon kunnostus kokonaisuudessaan tuntuu nimittäin niin isolta, ettemme taida pystyä ihan kaikkea siinä tekemään itse. 

Ikkunainventaariosta lupaan lisää seuraavassa postauksessa. Tarjouksesta totean nyt sen verran, että kyllä niin houkuttaisi siihen tarttua, mutta yli varojen ei voi elää eikä muuta elämää täysin nihilistisesti kurjistaa. Mietimme myös, voisiko työtä jotenkin pilkkoa pienempiin toimeksiantoihin?  Luulen, että jokin kanta seuraavasta askelesta tässä talven aikana vielä muodostuu. Silmissä niin siintää kuva meistä istuskelemassa tuvan lämmössä, mutta välillä tuntuu, että tämä on pelkkä haavekuva.  

Suunnittelu ja haaveilu jatkuvat,


lauantai 12. marraskuuta 2016

Nahkatuolien värinvaihdos

Yhyy, nyt katkesi kulkumme saareen; Mikko kävi vielä heittämässä tilalle talvihyvästit tässä viikolla. No, tavallaan kulku- ja käyttötauko on hyväksi meille: on aikaa vetää henkeä, lähteä suunnittelemaan seuraavan vouhotus- ja touhotuskauden tekemisiä ja välillä pistää ykköskotiakin järjestykseen. Voinette kuvitella, että koti 1:n on jatkuvasti kovin vähällä huomiolla ison saarioperaation vuoksi. Samalla tuntuu siltä, että olen tuon koti 2:n myötä saanut ihan uuden asenteen itse tekemiseen, jota voi nyt hyödyntää ykköskodissakin. Nykyisin tulee tartuttua asioihin, joita ennen pidin ylitsepääsemättömän työläinä. En siis malta olla esittelemättä aiemmin syksyllä tekemääni tuunausta, vaikkei se Iduriin suoraan liitykään. 


Aloitin jo muutama kuukausi sitten ykköskodissa karsimisoperaation, joka on edennyt kirjojen kautta liinavaatteisiin, vaatteisiin, cd-levyihin ja lopulta kalusteisiin. Minulla on ollut äidiltäni saatuna kolme italialaista kromijalkaista mustaa nahkatuolia, joista en ole ikinä pitänyt. Niinpä kysymys siitä, tulisiko ne hävittää, tuli nyt lopultakin eteen. Tuolit ovat olleet varastossa sisustukseen sopimattomina yli kymmenen vuotta. Aloin miettiä, että missä tuolit voisi myydä, mutta myyntinäkymät olivat heikot, sillä nahka oli vioittunut jossain taannoisessa maalaushommassa. Tuoleista ei siis ole tosiaankaan pidetty huolta, kun niitä on käytetty remppakalusteina. Ne ovat kuitenkin italialaista designia ja alun perin maksaneet paljon (tästä äitini on jaksanut muistuttaa), joten en edelleenkään raaskinut niitä heittää roskalavallekaan.

Jostain keksin sitten nahan maalauksen. Sisustusperiaatteeni kantavana voimana ykköskodissa ovat ruskeasävyiset luonnonmateriaalit, joten lähdin miettimään, josko tuolien maalaus onnistuisi. Jos ei onnistuisi, saisin lopulta syyn heittää tuolit menemään tai vain lahjoittaa ne kierrätykseen. Menetys ei olisi suuri.



Löysin Askarellista Helsingistä nahkamaalia ja oli muuten hauskaa, kun siellä törmäsiin erääseen puolituttuun, jonka kanssa naureskelimme, että hahaa, keski-ikäiset naiset törmäävät nykyisin askartelukaupassa: mitä se kertookaan nykyajasta : )). 

Ostin kolme pientä purkkia ruskeaa maalia sekä kunnollisen litteän siveltimen. Aloitin valkoisten maalitahrojen poistolla, ja tämän suoritin kynsilakanpoistoaineella (saa nauraa). Tämän jälkeen pesin tuolit astianpesuaineella. Valkoiset tahrat eivät lähteneet kokonaan ja hinkkaus hiukan kulutti myös nahan mustaa väriä pois.

Tällainen oli lähtötilanne putsauksen jälkeen



Katselin Youtubesta tutorial-pätkiä nahanmaalauksesta ja yritin toistaa huolellisesti videoista omaksumiani manööverejä. Eli, ensimmäisen kerroksen levitin todella ohuelti ja huolellisesti. Pinta-ala tuoleissa on pieni, joten ensimmäinen kerros oli hetkessä valmis.



Ensimmäisen ja toisen maalauskerran välissä pidin ohjeiden mukaan 48 tunnin kuivumistauon, jonka jälkeen ohensin hieman maalia vedellä ja maalasin toiseen kertaan. Se, että nahkamaali on vesiliukoista, oli yllätys ja todella helpotti työtä. Jo toisen kerran jälkeen valkoiset maalitahrat menivät hyvin peittoon. Hämmästyttävää. 


Kaikkiaan maalasin tuolit kolmeen kertaan. Ainoa miinuspuoli oli se, että Askarellista tai muualtakaan en löytänyt aivan haluamaani ruskean sävyä. Tämä, jota käytin, oli makuuni aavistuksen liian liilahtava.



Tein kuitenkin oman erikoiskäsittelyn tuoleihin vielä lopuksi: plankkasin ne ruskealla kenkämaalilla, kiillotin kankaalla ja suihkutin kenkin tarkoitettua suojaspray:ta pinnoille, ettei istujan vaatteisiin tarttuisi tuolista kenkäplankkia. Ja hyvin ovat tuolit toimineet nyt kuukauden!




Edelleen mietin, maalaisinko kromijalat jollakin messinkimaalilla vai jätänkö näin. Tuleeko liian krumeluuri messingin värisenä..? Kromijalat ovat toki aavistuksen kasarityyliset, mutta toisaalta huomaamattomat, eli menettevät ne tämän ruskean päällisen kanssa kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin mustan kanssa.

Kannatti yrittää, muodonmuutos oli todella edullinen ja helppo. Nyt tuolit saa paremmin myydyksikin, jos syystä tai toisesta näistä haluaisi vielä luopua, mutta kyllä ne nyt löysivät paikkansa meiltä toistaiseksi!


Mukaviin tuunaustunnelmiin,



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Talvi tuli


Talvi pääsi yllättämään. Olimme ajatelleet jatkavamme saaressa käyntiä vielä vaikka kuinka pitkään, mutta nyt tuli kiire nostaa kaksi venettä rannalle ja varsinainen kulkuveneemme trailerille. Pakkanen on jatkunut joitakin päiviä ja ensi viikolle luvataan kiristyvää säätä. Onneksi veneranta oli vielä avoin jäästä, että pääsimme kulkemaan.






Mauro sekä liukasteli jäällä että yritti mennä uimaan. En tiedä, ehkä se olisi mennytkin, jos en olisi silmä kovana vahtinut ja kieltänyt kastelemasta takkia. 

 

Merimatkat olivat hyytävät. Niin kylmät, etten saanut kuin nopeasti napsaistua epätarkan kuvan. Ja arvatkaapa mitä, paluumatkan jouduimme tekemään kahteen kertaan! Olin nimittäin tyhjentänyt pakkasesta kaikki kesällä kerätyt mustikat mantereelle tuontia varten ja autorannassa huomasin, että mustikat jäivät venevajan laiturille! Kyllä ketutti lähteä takaisin niitä hakemaan, mutta onneksi huomasin erheen edes tässä kohtaa. Olisi varmaan jurppinut ihan toden teolla, jos vaikkapa vasta lossilla autossa oltaisiin muistettu mustikat - puhumattakaan, että vaivalla kerätty, ja tänä vuonna erityisen runsas, sato olisikin unohtunut sinne laiturille aurinkoa ottamaan. 

Mustikkaepisodin jälkeen veneen nostossa trailerille koettiin vielä pieni muutaman minuutin "Voi ei, apua!" -jännitysmomentti, kun auto jäi sutimaan rampille ja vain valui taakse päin mereen, kun Mikko yritti kaasuttaa ja vetää venetrailerin ylös.



Hänellä kuitenki syttyi lamppu minua nopeammin, että mitä tässä tilanteessa voi yrittää, kun hän huomasi autopaikan ylämäessä laatikon. Emme ole koskaan aiemmin laatikkoa panneet merkille, mutta ta-daa, tässä pelastus:

Maksamme taas ilolla seuraavankin venepaikkamaksun :). Tällaisetkin tilanteet on joku kai kantapään kautta käynyt läpi ja siitä sitten on huolehdittu hiekat paikalle vastaavia tilanteita varten. "Iso kiitos, kelle se kuuluu", totesimme ja levittelimme renkaiden etu- ja takapuolille pari lapiollista hiekkaa. Vieläkin vähän suti tämän jälkeen, mutta onneksi on neliveto, joka nosti veneen ylös.

Jos säät vielä lauhtuvat, eikä paksua jäätä ehdi muodostua, vene on kätevä laskea taas veteen. Joten -  vielä ei jätetty talvihyvästejä tilalle :).

Kommelluksilta ei aina voi välttyä, mutta kaikki on nyt kunnossa talven varalle!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...