sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Miten edetä?

Maa muuttui täällä etelässä taas harmaaksi ja ajatuksetkin harhailevat juuri nyt vähän sumussa. Luulisi, että täällä sitä vaan suunnitellaan seuraavaa remonttikautta visiot kirkkaina, mutta kun ei. Niin moni asia riippuu niin monesta eri tekijästä. Argh.

No, jos listataan, mitä AINAKIN PITÄISI tehdä seuraavaksi, niin kappas, havaitsemme, että meillä on ollut näköjään porrasdefenssi päällä. Yksi jos toinenkin rakennus kaipaa pikku portaita ja toistaiseksi niitä vaan ei ole saatu tehtyä. Eiköhän siis ryhdistäydytä ensi keväänä ja aloiteta ensi töiksemme portaiden rakentaminen näihin kohteisiin:

Suolavajaan joutuu nyt harppaamaan puolispagaatilla, mikä ei ole välttämättä helppoa, kun pitelee käsissään samanaikaisesti painavia työkaluja, maalisankoja yms.











 Rantamökin portaiden kestävyys on ajan kysymys. Kenen askelen alla tämä romahtaa? 


Venevajan vintille ei ihan pikkuportaat riitä, mutta ne olisi kiva saada turvallisuussyistä ja tietysti Maurokin pääsisi sitten sinne :)


Isompi kysymys onkin sitten päätalo, jonka suhteen olemme väistelleet päätöksentekoa vuosia! Sanomattakin on selvää, jos lottovoitto tulisi, ei tarvitsisi väistellä ;). Kahdessa asiassa olemme kuitenkin edenneet: 1) teimme ikkunainventaarion ja 2) pyysimme ulkopuoliselta firmalta tarjouksen rakennusmateriaalien kuljetuksesta ylös talolle sekä hirsitöiden, ulkolaudoituksen ja maalauksen suorittamisesta. Saavutus sekin! Talon kunnostus kokonaisuudessaan tuntuu nimittäin niin isolta, ettemme taida pystyä ihan kaikkea siinä tekemään itse. 

Ikkunainventaariosta lupaan lisää seuraavassa postauksessa. Tarjouksesta totean nyt sen verran, että kyllä niin houkuttaisi siihen tarttua, mutta yli varojen ei voi elää eikä muuta elämää täysin nihilistisesti kurjistaa. Mietimme myös, voisiko työtä jotenkin pilkkoa pienempiin toimeksiantoihin?  Luulen, että jokin kanta seuraavasta askelesta tässä talven aikana vielä muodostuu. Silmissä niin siintää kuva meistä istuskelemassa tuvan lämmössä, mutta välillä tuntuu, että tämä on pelkkä haavekuva.  

Suunnittelu ja haaveilu jatkuvat,


lauantai 12. marraskuuta 2016

Nahkatuolien värinvaihdos

Yhyy, nyt katkesi kulkumme saareen; Mikko kävi vielä heittämässä tilalle talvihyvästit tässä viikolla. No, tavallaan kulku- ja käyttötauko on hyväksi meille: on aikaa vetää henkeä, lähteä suunnittelemaan seuraavan vouhotus- ja touhotuskauden tekemisiä ja välillä pistää ykköskotiakin järjestykseen. Voinette kuvitella, että koti 1:n on jatkuvasti kovin vähällä huomiolla ison saarioperaation vuoksi. Samalla tuntuu siltä, että olen tuon koti 2:n myötä saanut ihan uuden asenteen itse tekemiseen, jota voi nyt hyödyntää ykköskodissakin. Nykyisin tulee tartuttua asioihin, joita ennen pidin ylitsepääsemättömän työläinä. En siis malta olla esittelemättä aiemmin syksyllä tekemääni tuunausta, vaikkei se Iduriin suoraan liitykään. 


Aloitin jo muutama kuukausi sitten ykköskodissa karsimisoperaation, joka on edennyt kirjojen kautta liinavaatteisiin, vaatteisiin, cd-levyihin ja lopulta kalusteisiin. Minulla on ollut äidiltäni saatuna kolme italialaista kromijalkaista mustaa nahkatuolia, joista en ole ikinä pitänyt. Niinpä kysymys siitä, tulisiko ne hävittää, tuli nyt lopultakin eteen. Tuolit ovat olleet varastossa sisustukseen sopimattomina yli kymmenen vuotta. Aloin miettiä, että missä tuolit voisi myydä, mutta myyntinäkymät olivat heikot, sillä nahka oli vioittunut jossain taannoisessa maalaushommassa. Tuoleista ei siis ole tosiaankaan pidetty huolta, kun niitä on käytetty remppakalusteina. Ne ovat kuitenkin italialaista designia ja alun perin maksaneet paljon (tästä äitini on jaksanut muistuttaa), joten en edelleenkään raaskinut niitä heittää roskalavallekaan.

Jostain keksin sitten nahan maalauksen. Sisustusperiaatteeni kantavana voimana ykköskodissa ovat ruskeasävyiset luonnonmateriaalit, joten lähdin miettimään, josko tuolien maalaus onnistuisi. Jos ei onnistuisi, saisin lopulta syyn heittää tuolit menemään tai vain lahjoittaa ne kierrätykseen. Menetys ei olisi suuri.



Löysin Askarellista Helsingistä nahkamaalia ja oli muuten hauskaa, kun siellä törmäsiin erääseen puolituttuun, jonka kanssa naureskelimme, että hahaa, keski-ikäiset naiset törmäävät nykyisin askartelukaupassa: mitä se kertookaan nykyajasta : )). 

Ostin kolme pientä purkkia ruskeaa maalia sekä kunnollisen litteän siveltimen. Aloitin valkoisten maalitahrojen poistolla, ja tämän suoritin kynsilakanpoistoaineella (saa nauraa). Tämän jälkeen pesin tuolit astianpesuaineella. Valkoiset tahrat eivät lähteneet kokonaan ja hinkkaus hiukan kulutti myös nahan mustaa väriä pois.

Tällainen oli lähtötilanne putsauksen jälkeen



Katselin Youtubesta tutorial-pätkiä nahanmaalauksesta ja yritin toistaa huolellisesti videoista omaksumiani manööverejä. Eli, ensimmäisen kerroksen levitin todella ohuelti ja huolellisesti. Pinta-ala tuoleissa on pieni, joten ensimmäinen kerros oli hetkessä valmis.



Ensimmäisen ja toisen maalauskerran välissä pidin ohjeiden mukaan 48 tunnin kuivumistauon, jonka jälkeen ohensin hieman maalia vedellä ja maalasin toiseen kertaan. Se, että nahkamaali on vesiliukoista, oli yllätys ja todella helpotti työtä. Jo toisen kerran jälkeen valkoiset maalitahrat menivät hyvin peittoon. Hämmästyttävää. 


Kaikkiaan maalasin tuolit kolmeen kertaan. Ainoa miinuspuoli oli se, että Askarellista tai muualtakaan en löytänyt aivan haluamaani ruskean sävyä. Tämä, jota käytin, oli makuuni aavistuksen liian liilahtava.



Tein kuitenkin oman erikoiskäsittelyn tuoleihin vielä lopuksi: plankkasin ne ruskealla kenkämaalilla, kiillotin kankaalla ja suihkutin kenkin tarkoitettua suojaspray:ta pinnoille, ettei istujan vaatteisiin tarttuisi tuolista kenkäplankkia. Ja hyvin ovat tuolit toimineet nyt kuukauden!




Edelleen mietin, maalaisinko kromijalat jollakin messinkimaalilla vai jätänkö näin. Tuleeko liian krumeluuri messingin värisenä..? Kromijalat ovat toki aavistuksen kasarityyliset, mutta toisaalta huomaamattomat, eli menettevät ne tämän ruskean päällisen kanssa kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin mustan kanssa.

Kannatti yrittää, muodonmuutos oli todella edullinen ja helppo. Nyt tuolit saa paremmin myydyksikin, jos syystä tai toisesta näistä haluaisi vielä luopua, mutta kyllä ne nyt löysivät paikkansa meiltä toistaiseksi!


Mukaviin tuunaustunnelmiin,



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Talvi tuli


Talvi pääsi yllättämään. Olimme ajatelleet jatkavamme saaressa käyntiä vielä vaikka kuinka pitkään, mutta nyt tuli kiire nostaa kaksi venettä rannalle ja varsinainen kulkuveneemme trailerille. Pakkanen on jatkunut joitakin päiviä ja ensi viikolle luvataan kiristyvää säätä. Onneksi veneranta oli vielä avoin jäästä, että pääsimme kulkemaan.






Mauro sekä liukasteli jäällä että yritti mennä uimaan. En tiedä, ehkä se olisi mennytkin, jos en olisi silmä kovana vahtinut ja kieltänyt kastelemasta takkia. 

 

Merimatkat olivat hyytävät. Niin kylmät, etten saanut kuin nopeasti napsaistua epätarkan kuvan. Ja arvatkaapa mitä, paluumatkan jouduimme tekemään kahteen kertaan! Olin nimittäin tyhjentänyt pakkasesta kaikki kesällä kerätyt mustikat mantereelle tuontia varten ja autorannassa huomasin, että mustikat jäivät venevajan laiturille! Kyllä ketutti lähteä takaisin niitä hakemaan, mutta onneksi huomasin erheen edes tässä kohtaa. Olisi varmaan jurppinut ihan toden teolla, jos vaikkapa vasta lossilla autossa oltaisiin muistettu mustikat - puhumattakaan, että vaivalla kerätty, ja tänä vuonna erityisen runsas, sato olisikin unohtunut sinne laiturille aurinkoa ottamaan. 

Mustikkaepisodin jälkeen veneen nostossa trailerille koettiin vielä pieni muutaman minuutin "Voi ei, apua!" -jännitysmomentti, kun auto jäi sutimaan rampille ja vain valui taakse päin mereen, kun Mikko yritti kaasuttaa ja vetää venetrailerin ylös.



Hänellä kuitenki syttyi lamppu minua nopeammin, että mitä tässä tilanteessa voi yrittää, kun hän huomasi autopaikan ylämäessä laatikon. Emme ole koskaan aiemmin laatikkoa panneet merkille, mutta ta-daa, tässä pelastus:

Maksamme taas ilolla seuraavankin venepaikkamaksun :). Tällaisetkin tilanteet on joku kai kantapään kautta käynyt läpi ja siitä sitten on huolehdittu hiekat paikalle vastaavia tilanteita varten. "Iso kiitos, kelle se kuuluu", totesimme ja levittelimme renkaiden etu- ja takapuolille pari lapiollista hiekkaa. Vieläkin vähän suti tämän jälkeen, mutta onneksi on neliveto, joka nosti veneen ylös.

Jos säät vielä lauhtuvat, eikä paksua jäätä ehdi muodostua, vene on kätevä laskea taas veteen. Joten -  vielä ei jätetty talvihyvästejä tilalle :).

Kommelluksilta ei aina voi välttyä, mutta kaikki on nyt kunnossa talven varalle!




sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Suolavajan uusi järjestys

Otsikosta huolimatta ei syytä huoleen: luvassa ei ole trendikästä KonMari-intoilua. Ihan arkista järjestelyä vain. Emme raaski enää laittaa paljoakaan roskiin, vaan säilömme mieluummin pahan päivän varalle. Mitä tahansa saattaa myöhemmin tarvita!! KonMari-siivousmetodi on kaupunkia varten, jossa ei ole erillisiä vajoja ja liitereitä, joissa säilöä vuosisatojen romppeita. Eikö vain, näin puhuu aito saaristolainen? ;))

Aloitimme suolavajassa säilytettävien tavaroiden järjestelyn. Vajaan tarvitaan vielä hyllyjä, mutta toistaiseksi tänne päätyi kasa vanhoja verkkoja (niitä nyt on joka puolella), maalit, pigmentit ja muut maalaustarvikkeet sekä työkalut ja koneet. Onneksi venevajakin taas siistiytyy suolavajan käyttöön oton ansiosta. P.S. Jos ihmettelette vajan seinien raitaista laudoitusta, se johtuu siitä, että n. 40 % laudoista on vanhoja kierrätyslautoja ja loput uusia.



Ikkunoiden asennuksen ansiosta vajassa näkee nyt etsiä tavaroita ja toivottavasti löytyy myös malttia pistää jutut paikoilleen.



Vajan helmi on vanha komuutti, joka aikoinaan löytyi pikkumökistä. Haaveilen sen siirtämisestä päätaloon sitten joskus, mutta siihen asti komuutti joutuu palvelemaan varastossa.

Mietin, viitsinkö edes vilauttaa ennen-näkymää, jonka nappasin suolavajasta keväällä hetkeä ennen remontin aloittamista. Pimeä vaja oli varsinainen romuvarasto ja joutunut aikkas huonoon jamaan :(. Pois tämä mielestä ja siirrytään äkkiä seuraavaan asiaan!

Laittelimme pihallakin mahdollisimman paljon paikkoja kuntoon siltä varalta, jos vesi nousisi tai talvi tulisi. Lajittelin lautakasoja, mikä tuntuu olevan jokasyksyinen homma ja Mikko teki mm. uuden oven saunaan rikkoutuneen tilalle.

Lautoja lajitellessa syntyi pino huonokuntoisia lautoja, jotka eivät kelpaa rakentamiseen vaan polttopuiksi (hmph, KonMari pääsi sittenkin valloilleen). 


Ja tähän pinoon lajittelin kaikki tilalta peräisin olevat vanhat "perinnelankut", joita voi käyttää latojen korjailuun tai vaikkapa lankkupöydän rakentamiseen päätaloon (joo!). Kova homma oli muuten - perinteiset painavat enemmän kuin uudet. 






Vain kaakon suunnasta puhaltava tuuli osuu suoraan meidän lahdelta sisään, ja nyt saimme kokea aika extremet, kun puuskissa yli 15 metriä sekunnissa puhaltava tuuli tuiversi yötäpäivää koko syyslomamme ajan. Tuuli osui voimakkaimmin pikku mökkiimme, jossa sisälläkin lähti ihan tukka lepattamaan. Latasimme kamiinaa tauotta, mutta öisin, kun tuli hiipui, mökki oli hetkessä viileä kuin jääkaappi. Tällaista ei olla ennen koettu - peruspakkasellakin lämpö pysyy hyvin sisällä. Vanhoille taloille tuuli on ruttoa, mutta tästäkin selvittiin pipo päässä nukkumalla ja ottamalla Mauro peiton alle lisäpatteriksi :).

Myrskyn ankeutta lievitti Mikon tekemien jätkänkynttilöiden iloinen roihu. Tällaisessa tuulessa ne tosin paloivat hetkessä. Seuraavalla kerralla kannattaa odotella tyynempää säätä, mutta nyt ei ollut malttia, kun ensi kertaa näitä kokeiltiin itse tehdä.

Taas tuli empiirisesti testattua, että sekä järjestys että tulen katsominen rauhoittavat mieltä. Hyvillä mielin siis kohti uutta viikkoa!



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Syksyä


Syksyn kiireisin työrupeama on takana (selvisin) ja samaan aikaan, kun kiireet helpottivat, päätti kannettavanikin sanoa sopimuksen irti ja jäädä lepolomalle. No, nyt olen taas kytkeytynyt maailmaan :). Suuntasimme töideni hellittäessä luonnollisesti heti saariston rauhaan minua rauhoittamaan. Edellisestä käynnistä olikin yli viikko, sillä seniori valtasi edellisviikonloppuna tilukset kaverinsa kanssa kahdestaan. Hyvin he pärjäsivät eikä siitä ollut tietysti epäilystäkään. Samalla tuli korjattua se mahdollinen väärinkäsitys, etteivätkö pojat viihtyisi Idurissa. Kyllähän he viihtyvät - vain paremmin, jos me emme ole paikalla :D.






Postattavaa viime viikonlopusta, jolloin oli taas meidän vuoromme, ei myöskään liiemmin ole; lähinnä yritimme tässä viilenevässä säässä vain pysytellä liikkeellä, haravoida ja keräillä ja poltella risuja. Kaikenlainen isompi tekeminen jäi odottamaan hieman lämpimämpiä päiviä.



Istuttelin viime kevään helmililjasipulit. Saas nähdä, kasvaako niistä ensi keväällä mitään!




Mennessä Mauro tutisi ja vähän minäkin. Poispäin lähtiessä annoin sille takkini venematkaksi ja tyyppi oli tyytyväinen untuvatakissa. Se sopikin mainiosti Mauron päälle :)


Syksyssä on oma ihana tunnelmansa, josta tykkään kohmettumisesta huolimatta!


Kunpa ruska säilyisi vielä pitkään...

  


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...