lauantai 29. joulukuuta 2012

Uuden vuoden lupaukset

Heti alkuun pahoittelut siitä, että Uuden Vuoden lupauksiani edeltää aikamoinen alustus-sepustus. Kiitos teille, joilla kärsivällisyys riittää lukea loppuun asti, sillä tuntuu tärkeältä nyt sanoa tämä.

Vierailimme eilen Rakennusapteekissa Billnäsissä. Olemme suunnitelleet siellä käyntiä koko syksyn, koska se ei ole iso poikkeama reitillämme koti-Villa Idur, mutta nyt vasta päästiin käymään. Ja onneksi ihan ajan kanssa. Tässä vaiheessa ensisijainen tarkoitus oli paitsi tehdä talvipäivän retki mutta myös noutaa itsellemme Rakennusapteekin käsikirja, josta sitten remontin edistyessä voi etsiskellä ja katsastella heloja, kahvoja, pistokkeita sun muita.

Jäin miettimään sitä, kuinka kunnioitettavaa on, että joku ylläpitää tuollaista paikkaa ja vieläpä tavalla, joka yhdistää aidon vanhan sitä kunnioittavaan uustuotantoon tyylillä. Ja on kunnioitettavaa, että paikka on menestynyt kahden laman läpi. Se kertoo jotain siitä, että tilaus tälle teolle on ollut.

Saman kaltaista panostusta olen nähnyt monessa kyläsatamassa saaristopurjehduksillamme menneinä vuosina pienissä putiikeissa, kahviloissa ja majataloissa. Mutta Suomessa paikallisuus ja pientuotanto jäävät liian vähälle arvostukselle - sitä näkee meillä vieläkin liian vähän. Valtiotasolla meillä puhutaan paljon yrittäjyydestä, mutta kuitenkaan kannustimet ja asenneilmapiiri eivät hirmuisesti rohkaise. Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita riskinottoon. Startup:eja ja kasvuyrityksiä, mistä käy suurin pöhinä, tietenkin tarvitaan, mutta pitääkö kaiken olla aina niin mustavalkoista, että kun puhutaan yhdestä asiasta, unohdetaan toinen? Kaikesta ei voi eikä pidäkään saada konsernitason liiketoimintaa sanon minä, vaikka hienoa on, jos mitä tahansa täältä pystytään tuotteistamaan maailmalle. Suomessa vallitsee usein vain hirmu mustavalkoinen ilmapiiri ja se häiritsee. Vauraaseen kulttuuriin kuuluu monimuotoisuus. Volyymin vastapainona ovat yksilöllisyys ja pienimuotoisuus. Voisiko ajatella, että ehkä myös ulkomaalaiset haluavat Suomelta sitä.

Kuluttajia rohkaistaan laman keskellä kuluttamaan ja tarjolla on loputtomasti tavaraa, joka ei kestä. Pitäisi miettiä enemmän, mikä nykypäivänä on laatua ja luksusta. Rakennusapteekki olkoon vain kömpelö metaforani sille havainnolle, että ilmeisesti on aika monia, jotka ajattelevat näistä asioista toisin  ja tekevät itsenäiset johtopäätöksensä mihin kannattaa satsata ja mihin ei - tai miten oikeasti saavutetaan kestävä kehitys. Valtiotason lempiaiheita muuten sekin.  

Tietenkin voi sanoa, että esim. Rakennusapteekki on perustettu juuri oikeaan saumaan: perinnetrendin nousuun. Tavallaan totta, mutta itseäni monien muiden tavoin häiritsee, että esimerkiksi entisöintiä, vanhojen talojen restaurointia ja alkuperäisiä asioita pidetään trendikkäänä ja kierrätystä "vain" vintage-buumina. Trendit tulevat ja menevät, mutta emme me ainakaan ole matkanneet purjeveneessämme vuosikausia niukkuudesta nauttien jonkun trendin vuoksi.

Tyyli on aina sidoksissa identiteettiin, joten jostain vähän moniulotteisemmasta tässä on kyse, väitän. Laajemmasta kulttuurisesta ymmärryksestä, joka Suomessakin on nousemassa - siitä yksilötasolla kasvavasta tietoisuudesta, että historialla on arvonsa. Itseäni edeltävät sukupolvet hakeutuivat laajamittaisesti pois maalta. Monet lähtivät pakosta työn perään, mutta monet myös siksi, että maaseutu assosioitui vanhaan, niukkaan, pula-aikaan, epämoderniin ja niin edelleen. Vasta seuraava sukupolvi voi palata sinne ilman, että perinne assosioituu negatiivisesti. Naapurimaassa Ruotsissa tämän kiertokulun pituus ja vanhan arvostus on aivan toisessa potenssissa. Jos nyt vähän kärjistää, niin siellä kulttuuritietoisuus on imetty äidinmaidosta jo monen sukupolven ajan, kun taas meillä on jouduttu vastikään selviytymään ja arvostusta opittu vasta hiljattain yleisen koulutustason ja historiatietoisuuden nousun kautta.

Tänä päivänä maaseutu, saaristo, luonto, vanha rakennuskanta ja esineistö ovat onneksi monien mielessä arvokkaita. Niiden arvostaminen vaurautena on pitänyt oppia meilläkin. Arvostus tulee siitä, että löytää niistä omat juurensa, joita haluaa vaalia.

Ja muistetaan kannustaa niitä, jotka yrittäjäriskin kantaen tuovat terveen vaihtoehdon keskusvarastoille ja kasvottomalle tuontitavaralle. Kivijalkaputiikit ja pajat ovat kovilla. Lisää rakennusapteekkeja kansalle! : )

Villa Idurin kolme Uuden Vuoden lupausta alla:




1. Käytämme lähi- ja pientuottajia ja yrittäjiä, kun tarvitsemme materiaaleja tai ulkoistettua apua johonkin.

2. Kaikki sisustukseen liittyvät mieliteot punnitsen tarkkaan. Uusia hankintoja tehdessäni laitan vanhan kiertämään. Ensi vuoden aikana hankintaan saa päätyä vain täysin ajaton, kestävä ja käyttöön tuleva tuote.

3. Ja sitten tosi konkreettinen lupaus: opettelen huonekalujen entisöintiä tavoitteenani olemassa olevien kalusteiden parempi hyödynnettävyys. Hyödyntämättömät tavarani laitan kierrätykseen.


Uuden Vuoden odotuksin,



torstai 27. joulukuuta 2012

Lomapäivän piirustelua


Kauppaa tehdessämme emme saaneet lainkaan pohjapiirrosta päätalosta, saati muista rakennuksista, joten niiden työstäminen jää minun tehtäväkseni. Kaivoin omat mittausmuistiinpanoni, Mikon mittapiirustukset, millimetripaperit ja terävät kynät esiin ja tartuin hommaan.

Kun olin pieni, isäni opiskeli Teknillisessä opistossa rakennusmestariksi ja meillä oli kaikki rakennuspiirtäjän tarvitsemat välineet kotona. Siskon kanssa yritimme jäljitellä isää mahdollisimman oikeaoppisesti. Kun perustat saatiin haltuun, suunnittelimme arkkitehtileikeissä unelmataloja. Se säilyi lempiharrastuksenani vuosia. Joten, sormet jo vähän syyhysivätkin tähän hommaan. Tykkään tällaisesta näpräilystä millimetripaperin kanssa, mutta yllättävän kauan meni pelkän alakerran piirtämiseen. Voih, päätelasit jäivät loman ajaksi työpöydälle, ne olisivat tässä auttaneet - tai ainakin se silloin isän työpöydällä ollut superkirkas lamppu. Aikamoista tihrustelua...

Nyt kun oikeat mittasuhteet on saatu paperille omaan käyttöön riittävällä tasolla, voi myös paremmin suunnitella sisustuksia, eli pääsen siihen luovaan, hauskaan puoleenkin käsiksi. Täytyy ottaa näistä paperikopioita sitä varten.



Olen merkinnyt pohjaan olohuoneen ja makuuhuoneen toisin päin kuin missä käytössä nuo huoneet ovat olleet alunperin. Tämä on siis meidän tuleva huonejärjestys. Vaikka olohuone on pienempi kuin makkari, meistä on kivampi, että OH on tuvan vieressä ja että näkymä siitä on etelärinteeseen merelle. Makuuhuone on siis pohjoispuolella ja pimeämpi huone. Sen verran jo sisustussuunnitelmat raksuttaa päässä, että mietin sängyn asettamista MH:n ikkunan eteen siten, että myös siitä oven ja olkkarin ikkunan läpi katsoessaan näkee meren. Se on mahtava ajatus. 





Töissä on ollut viime aikoina niin kiire, että nautin jo pelkästään siitä, että sain aikaa tälle hommalle. Yläkerran taltiointi tähän muotoon jää myöhempään, koska muistiinpanoni ikkunoiden paikoista ovat vintin osalta puutteelliset. 

Kiireettömiä välipäiviä sekä lomailijoille että työmyyrille! 



lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvän Joulun tervehdys




Nyt Villa Idurin tulevaisuuden suunnittelu jää hetkeksi joulutauolle (mutta ihan vain hetkeksi), kun suuntaamme tiemme jouluiseen mummolaan. Olen ilahtunut jokaisesta blogiin tulleesta uudesta lukijasta syksyn mittaan. Ja aivan erityisesti minua ovat ilahduttaneet kaikki jättämänne hauskat, asiantuntevat, hyödylliset, tsemppaavat ja arkisetkin kommentit. Siispä, hyvän Joulun tervehdys teille lukijani! 

Toivotukset tulevat lumisen pakkastalven vm 2011 ottamani kuvan kera, 



tiistai 18. joulukuuta 2012

Houkuttelevia sisustustekstiilejä

Yksi sisustussuunnittelun hauskoista puolista on havaita, kuinka oma maku kehittyy suunnitelmien edetessä. Samalla täsmentyvät elementit, joita ihan välttämättä haluaa saada sisustukseen mukaan ja osa 'alkuihastuksista' karsiutuu pois. Ihan alun perin loin mieleeni esimerkiksi aikan tiukan väriskaalan, mutta nyt mieleni alkaa horjua mm. sen suhteen. Ihan hyvä, että niin käy. Myös huonekalujen suhteen mieleni on muuttunut hitusen, talonpoikaistyylistä enemmän funkiksen suuntaan. Ehkä sellainen kevyt 30-luvun funkis sopisi kesäiseen huvilaan. Tai niiden sekoitus.

Tekstiilit ovat tärkeässä osassa, sillä Idurista löytyi esimerkiksi funkis-tyylinen divaani, joka pitäisi verhoilla. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että pelastin sen viime hetkellä poltettavien romukastasta à la mieheni jäljiltä). Ja löytyi paljon muutakin, mikä voi käydä läpi aikamoisen muodonmuutoksen kankaiden avulla. 

Olemme vanhoja purjehtijoita, mutta välttämättä en halua sellaista perus-marine-stailia, mitä venetarvikeliikkeet ja sisustusliikkeet halpahintaisimmillaan tarjoavat. Mielessäni on jotain, mikä vaan pitäisi luoda itse... vaikea selittää. Jollain tapaa toivoisin, että tavoittaisimme merellisyyden sekä saaristolaisluonnon niin karuudessa kuin kesäisyydessä.  

Kaikkeen tähän pohdiskeluun minut tällä kertaa innoitti etsiytyminen legendaarisen Svenskt Tenn -muotoilubrändin sivustolle ja nettiputiikkiin, josta Avotakan Vintage 2012 -talvinumero kertoo. Brändin perustajien ideologiasta luen tiettyä skandinaavista merihenkisyyttä ilman, että sitä on toteutettu kliseenomaisesti: kartat, taljat ja kasvipiirrokset kuuluvat kuvaan, jossa ihmisen koko, aitous ja elämänläheisyys ovat etusijalla. 

Tällaisia kankaita itsekin voisin valita meidän tulevaan sisustukseen: 
(kuvat Svenskt Tenn -nettiputiikkisivustolta: http://www.svenskttenn.se/  )








Tämä alla oleva kuosi ei istu ainakaan alkuperäiseen suunnitelmaani väriskaalasta, mutta se on ihastuttava ja pistää jo sinänsä miettimään, valitako ylipäänsä liian ortodoksista väriskaalaa 




Tässä taas on sitä vanhanajan merimieshenkisyyttä ja tatuointi-tyyppistä kuvitusta, joka kertoo TOSImerenkävijöistä. Mytologiakuvastoa modernilla tavalla tyyliteltynä.




Tästä alla olevasta taas tulevat mieleen ne perinteiset joka tytön ja pojan kasvikansiot, joita kansakoulussa kerättiin. Äidilläni oli sellainen.  




Ja tältä ne sitten näyttävät tyynyinä. Tämä olis aika makee kolmen kuosin yhdistelmä saaristolaisvillan sohvalla...








Svenskt Tenn tekee paljon muutakin kuin kankaita. Lamppumallisto ei aivan olen minun makuuni, mutta mööbeleistä tämä funkis-henkinen lokerikkolipasto ihastuttaa. Se on vuoden 1938 designina ja nimeltään  ”Skåp med 21 lådor” huolimatta siitä, että siinä on vain 19 laatikkoa! 



Kello on jo paljon. Nyt nukkumaan, mutta huomiseen kaikille pirteää päivää!



lauantai 15. joulukuuta 2012

Tuulensuojassa, vanhassakin talossa


Ihan mieletön tuuli tuiversi hyisenä mereltä villapiponkin läpi, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Ja vaikka yleensä lenkillä lämpenee hyvin, ei tänään. Taidan pysyä loppupäivän kotosalla tuulensuojassa - ja pääsen suoralla analogialla tärkeään aiheeseen, vanhan talon tuulenpitävyyteen.

Kun juuri suunnittelemme Iduriin ulkolaudoituksen vaihtoa, herää kysymys, missä määrin rakennusta kannattaa eristää ja miten. Tavoitteena on tietenkin lämmin ja mukava pirtti! Mutta tämä pitäisi saavuttaa ilman, että tiivistää rakennuksen hengittämättömäksi, tai että eristeen paksuus muuttaa itse rakennuksen suhteita ja tulee vielä kalliiksikin.

Vanhojen talojen asukkaat tietävät, mikä on kylmyysongelman ydin. Olen joskus opiskeluaikana asunut vetoisassa puutalossa, ja luulen, ettei paksuistakaan eristekerroksista ole iloa, jos kylmä viima puhaltaa nurkista (tai ikkunankarmeista) niiden ohi. Olen myös lukenut, että puutalon heikko kohta on usein tuulitiiviys. Tämä pistettäköön visusti korvan taakse, sillä eihän lämpimälläkään kelillä auta mikään, jos talo on vetoisa, jolloin myrskytuuli onnistuu jäähdyttämään sen hetkessä.

Kun ongelma ei ole - varsinkaan meidän ei-varsinaisesti-talviasuttavassa talossa - kylmyys vaan veto, emme ehkä tarvitse Iduriin lisäeristystä, vaan pikemminkin kunnollisen tuulensuojalevytyksen. Kuulemma tänä päivänä peruskorjaamisessa usein ajattelemattomuuttaan heikennetään tuulenpitävyyttä ja ajatellaan vain paksuja eristeitä. Täytyy siis pitää itse huoli siitä, ettei tule tuhonneeksi toimivaa tuulensuojausta vaan pikemminkin parannetaan sitä.

Niin, ulkovuoraus on jo itsessään tiivistämistä, eli lähtökohtaisesti en usko meidän talon olevan tässä suhteessa surkeimmasta päästä. Sen sijaan sisäpuolelle emme aio laittaa (ainakaan näillä näkymin) tapetointeja; ne on juuri revitty pois! Nii-in, se saattaa kyllä hieman heikentää tiiviyttä. Sitäkin suuremmalla syyllä ulkolaudoituksen vaihtaminen on juuri se kohta, jossa tämä seikka tulee pohtia. Tuulensuojapaperia siis mahdollisesti lisää nurkkiin ja saumoihin. Ilmavuotojen tukkiminen taitaa kuitenkin olla aika edullinen lämpötakuu.

























Metsän siimeksessä oli tänään lämpimämpää kuin merenrannassa. Mauroa ei tuiverruskaan haittaa.


Suojaisaa viikonloppua toivotellen,


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Harkiten hyvä tulee

Olen saamassa aivan tuota pikaa päätökseen seuraavan ison opuksen, 650-sivuisen Talotohtori-kirjan, joka kai löytyy joka entisöijän kirjahyllystä ja niin myös nykyään meiltä. Voin ainakin suositella kirjan hankintaa, jos vielä sitä ei ole - melkoinen tietopaketti! 

Monen erittäin hyödyllisen yksityiskohdan lisäksi olen saanut vähän kärsimättömyyttänikin sen ansiosta laantumaan. Panu Kaila nimittäin korostaa kirjassaan kovasti sitä, että erityisesti vanha talo kaipaa pitkää harkintaa, ja pahinta myrkkyä sille voi olla 'suin päin suit sait' -tyyppinen remppailu. 

Hän käyttää myös sanaa 'yliremontointi'. En ollut ajatellut asiaa niin, että harkitut korjaukset perustuvat vain välttämättömään, ja kaikki muu on yliremontoimista. Luulen, että meillä ainakin on ollut vähän ilmassa ajattelua, että "kun kerran tehdään, tehdään heti mahdollisimman paljon varmuuden vuoksi". Jossain kulkee se kultainen, oikea, keskitie. 

Onhan se järkeenkäypää, että korjaus onnistuu parhaiten silloin, kun talo on tekijälle tuttu. Me emme ehkä ihan tällä kolmen kuukauden tuttavuudellamme voi näin kirkkain silmin väittää. Joten - talvi on hyvää suunnittelu- ja harkinta-aikaa. Ja hyvää aikaa rakentaa myös malttia. Olisi tosiaan hienoa onnistua tässä projektissa niin, että välttää tylsät tusinaratkaisut ja onnistuu vahvistamaan talon omaa yksilöllista luonnetta pienissä yksityiskohdissaan ja tietysti kokonaisuudessa. Onhan tämä myös tila, pihapiiri, kiinteä osa saariston perinnemaisemaa...

Helpommin ehkä sanottu kuin tehty, mutta jo tämän sanominenkin auttaa oivaltamaan, ettei kyse ole arkisesta työmaasta vaan oman piilopirtin persoonallisesta rakentamisesta, jonka kautta se säilyy taas seuraavatkin 100 vuotta. On uskallettava luottaa omaan vaistoonsa ja tietysti kerättävä rutkasti näkemyksiä muiden kokemuksiin ja tietoon perustuen.  

Haaveilut muuttuvatkin kohta konkreettiseksi punnitsemiseksi ja vielä ennen kevättä valinnoiksi. Päätimme juuri, että joulun välipäivinä meillä on hyvää aikaa lomaillessamme aloittaa ulkolaudoituksen mittauslaskelmien tekeminen (paperilla) ja yhteydenotot sahoille. Ensimmäinen valinta koskee siis hinnan lisäksi laudan laatua ja mittasuhteita.   



Tämä liiteri pysynee kasassa vielä joitakin vuosia. Se tulee säilymään tässä vaiheessa koskemattomana ja toimii työkalu- ja tarvikevarastona päätalon remontin ajan. Kuva on viimeiseltä saarireissultamme ennen talven tuloa - siihen tallentui mielestäni kuulaan kylmä, jotenkin eteerinen tunnelma...




 Pohdiskellen,

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Astiasto täydentyy antiikilla

Olen manaillut kovia hintoja pääkaupunkiseudun kirpputoreilla, mutta kuluneella viikolla taisin tehdä pienen löydön. Ostin sinisen posliiniastiastoni täydennykseksi kaksi ihatuttavaa syvää lautasta. Katselin heti, että leimat ja kaiverrukset löytyvät pohjasta, joten mistään kiinalaisesta tai muusta bulkkiposliinista ei ainakaan ole kyse. Mutta valmistaja, Utzschneider, ei sanonut minulle yhtään mitään. Viikonlopun aikana olen etsinyt tietoa lautasistani leiman ja nimen perusteella. Näyttää siltä, että olen onnistunut ostamaan 2 €:n  hinnalla oikeat käsinmaalatut antiikkilautaset. 




Paul Utzschneider johti posliinitehdasta Ranskassa Sarregueminesin kaupungissa vuodesta 1800, jonka asiakkaana oli mm Napoleon I, mikä vauhditti herran businesta. Teollisella vallankumouksella oli myös osuutensa menestykseen. Paul jätti tehtaan johdon veljenpojalleen vuonna 1836, ja loppujen lopuksi tehdas jakautui kahdeksi eri yhtiöksi vuonna 1913. Kahtiajakautumisen jälkeen näitä täysin samannäköisiä Opaque-lautasia on tehty 1950-luvulle asti, mutta niissä on Sarreguemines-leimat. Omissa lautasissani on Opaque Utzschneider -leima, joka viittaa tehtaan vuosiin 1800-1913. Mikä kutkuttava löytö! 








Kutkuttavaa viikkoa toivotellen,



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...