maanantai 28. tammikuuta 2013

Aution metsäladon arvoitus




Sattuipa tuossa edellistä edellisellä saarikäynnillä kummallinen asia. On oikein pitänyt koota ajatuksia, että miten tästä kirjoittaisi: meidän metsästä löytyi ylimääräinen möksä. Kenen se on? Pähkäilimme, sijaitseeko se tontin rajalla vaiko sen ulkopuolella. Onko se meidän?? Saamissamme kartoissa sitä ei näy. Jos se on meidän, sijaitsee se ainakin etäällä muusta pihapiiristä, metsän siimeksessä. Mutta miksi se on rakennettu sinne, näin epäkäytännölliseen paikkaan?




Kiersimme ja tutkailimme tätä ikivanhaa latoa. Punamultaa on vain hitunen jäljellä. Missä ajassa punamulta patinoituu ja kuluu tällä tavalla pois? Sisältä löytyi kasa leveitä ja paksuja lautoja, ei muuta. Samanlaisia lautoja löytyy meiltä sekä verstaan että rantavajan vintiltä. Tyylinsä puolesta se kuuluu meidän tilaan; kaikki muu rakennuskanta saarella on uudempaa kesämökkiasutusta. Mutta onko se  sittenkään...?? Kyllähän myyjä on taatusti ollut tietoinen rakennusten määrästä, mitä tilaan kuuluu. 








Mökin omistus ei ole selvinnyt kotonakaan karttoja tutkailemalla. Pitää mennä paikan päälle karttojen kanssa ja metrin tarkkuudella yrittää selvittää maaston muotojen perusteella tontin rajat, jotka kulkevat juuri jostain tämän rakennuksen kohdalta. Onhan lato voinut jäädä naapuritontillekin alkuperäistä tilaa lohkottaessa, eli yhtä todennäköistä on, että se on myyty jossain vaiheessa maan mukana. Ei siis aloiteta remonttia ainakaan ensi vaiheessa täältä! : D

Syksyllä lato on ollut aivan metsän puiden ja lehtien peitossa, koska melko läheltä olemme aiemminkin liikkuneet. Näin talvisaikaan se on kai hieman paremmin näkyvillä meiltä katsottuna, koska törmäsimme siihen nyt. Ihmeellistä, miten tämä paikka osaa yllättää... Ehkä viimeistään kesänaapurit osaavat kertoa, kenelle se kuuluu. Vielä ei tiedä, hihkuako hämmästyksestä vai tuskaillako epätoivosta, että näiden korjattavan seitsemän rakennuksen sijaan niitä onkin ehkä kahdeksan. Kaunis se on omassa karuudessaan, joskin käyttö jäisi meiltä varmasti kovin vähiin sijainnin vuoksi. 


Hämmentyneenä,


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kaislahommissa




Tänään lähdin kolmistaan poikien kanssa saareen saattamaan rantaa uimakuntoon. Kyllä, luitte oikein, lähdimme niittämään kaislaa, jottei se lahoa veteen keväällä uuden alkaessa kasvaa. Ajattelin, että se sujuu helposti näin talvella jäältä käsin. Kesällä sitten jatketaan uuden kaislikon kanssa mittelöä siitä, kumpi voittaa ja ehkä meille avautuu vähitellen pieni rako, josta käsin pääsee uimaan.

Mikko ei tullut mukaan, sillä hän lähti väsäämään The Yllätystä - muistanette tuon kärsimättömän postaukseni (löytyy täältä klik), jossa kerroin hänen päähänpistostaan yllättää minut. Uskomatonta, mutten edelleenkään tiedä, mistä on kyse.




Jään ylitys mantereelta saareen ja takaisin oli hyinen. Tänään tuulta piteli 12 m sekunnissa. Sormia palelsi ihan kunnolla kuvatessa.  




Kaislatyömaa onkin aika mittava. Eikä ihan niin nopeaa hommaa kuin ajattelin. Sama taitaa koskea kaikkia muitakin kohteita täällä. No, saimme ainakin aloitettua. 








Pienen kasan saimme aikaiseksi, mutta ei rehkitty liikaa : ) vaan siirryttiin syömään eväitä venevajan reunaan, joka oli sopivasti tuulelta suojassa. 




Aurinkokin pilkahti hetkeksi. Kohta jääpuikot sulaa!




 Ahkeraa viikkoa kaikille!



tiistai 22. tammikuuta 2013

Kokonaiskuvaa




Kivaa, tunnustuksia on sadellut samanaikaisesti usealta suunnalta. Se ei kuitenkaan ole vähentänyt yhdenkään arvoa! Olen äärimmäisen otettu ja ilahtunut siitä, että aina silloin tällöin blogiin on tipahtanut myös uusi lukija, ja että jotkut ovat myös kommentoineet kirjoituksiani. En ollenkaan alkujaan ajatellut, että näinkin monta lukijaa saisin, koska tämä ei ole kaiken kattava yleisblogi, vaan kirjoittelen kuitenkin suht suppeasta aihepiiristä saaristosta ja yksinkertaisesta estetiikasta nautiskellen. Ihan alunperin mietin, että blogilla on pelkkä dokumentatiivinen, ja siten vain henkilökohtainen, tarkoitus. Mutta hienoa, jos tästä on tullut jotain muutakin, ja myös te lukijat löydätte täältä jotain itseänne kiinnostavaa. Ja toivottavasti jaksatte seurata mukana jatkossakin, sillä se lämmittää mieltä ja antaa kirjoittamiseen energiaa!

Palataan tunnustusten jakoon tuonnempana. Sitä ennen liitän tähän viikko sitten ottamani ihka ensimmäiset kuvat tilan rakennuskannasta kokonaisuutena. Näin talvella saari on tyhjä muista asukkaista ja pääsimme rauhassa kiertelemään ympäriinsä (toisten pihapiirejä kunnioittaen toki!). Meidän paikka näyttäytyy tällä tavalla kokonaisuutena vastapäisestä metsästä, ja välissä on merenlahti.



  



Kuten huomaatte edessä on paljon lehtipuita, joten talvi on ainoa aika, jolloin näiden rakennusten kuvaaminen onnistuu. Päätalo on tuolla vielä ylempänä havupuiden takana.


Sitten takaisin tunnustuksiin. Tunnustukset tulivat Marru Matkanvarrelta -blogista, Kirjeitä Kartanonrouvalta -blogista, Koti 1898 -blogista, Nainen talossa -blogista ja Willa Wanillasta. Kiitos; näitä tunnustuksia todella arvostan, koska itse tykkään säännöllisesti käydä mielenkiintoisissa blogeissanne!

Toivottavasti ette pahastu, mutta jaan tällä kertaa vain yhden näistä eteenpäin, joka tuli Kartanonrouva Eliseltä. Näin monen eri tunnustuksen jakaminen kerralla ei nyt tunnu mahdolliselta. Jo siksikin, että siitä ei ole pitkä aika, kun jaoin edellisiä.




A Blog with Substance -tunnustukseni menee seuraaville blogeille (ja moni muukin sen ansaitsisi):



Haasteeseen liittyen pitää kertoa vapaavalintaiset 8 asiaa itsestä, tässä kertomukseni:

1. Mieluummin kova pakkanen ja aurinko kuin lämmintä ja kosteaa.
2. Bloggauksesta on tullut aika tärkeä harrastus ja yhdenlainen tapa pitää päiväkirjaa. 
3. Nyt on menossa sininen kausi: keräilen sinivalkoista ja eriparista astiastoa ja pukeudun mielelläni tummansiniseen. Sinivuokko en halua olla, eli sinistä vain harkitusti ja pieninä annoksina. 
4. Sen jälkeen kun lapset syntyivät, olen nähnyt aniharvan tv-elokuvan loppuun asti, sillä nukkumatti on vetänyt pidemmän korren. Vuosikymmenen mentävää aukkoa ei enää kannata lähteä paikkailemaan, kun tv-tarjontakin huononee koko ajan...
5. Suosin suomalaista muotisuunnittelua etenkin silloin, kun tarvitsen jonkun vähän erityisemmän vaatteen, esim juhlakäyttöön.
6. En välitä karkista, mutta jotain muuta pientä makeaa on saatava melkein joka päivä. 
7. Oletan lähtökohtaisesti, että asiat menevät hyvin - en ole piruja maalailevaa tyyppiä.
8. Olen pesänrakentaja. Mietityttää, mitä tulee tilalle sitten, kun ei tarvitse enää laitella iltapuuroja tai -paloja pojille ja huolehtia heidän 'selviytymisestään'.  


Sisältöä elämään toivottelee,


lauantai 19. tammikuuta 2013

Mietteitä antiikkiputiikissa

Nyt seuraa pieni kannanotto vanhantavaran markkinaan, vaikken sitä kovin kattavasti tunnekaan. Eli näkökulma on keskivertoasiakkaan - ei elämänsä antiikkikaupoissa kolunneen hifistelijän. Viime viikonloppuna käväisin Helsingissä galleriakierroksella ja silmiin pisti Punavuoressa kadun kulmauksessa aivan täynnä tavaraa oleva pieni antiikkikauppa. Viivyin ikkunan edessä pitkään, mutten viitsinyt astua sisään, koska parkkiaika raksutti jo ummessa.




Putiikki pyöri mielessä viikolla. Netistä en löytänyt verkkosivuja, vain liikkeen nimen Antiikki Ritva Blomqvist. Kauppaa siis tehdään vain paikan päällä. Löysin yhden arvostelun, jonka nimimerkki Minna K oli jättänyt nettiin. Lähdin tänään uudelleen liikkeeseen ja yhdyn jo tällä lyhyellä tuttavuudella tuohon kuvaukseen.

...Tavarapaljous lyö ällikälle ja liikkeessä täytyy kulkea miniaskelin ja varoen ettei kippaa heilumisellaan jotain Ming-vaasia alas. Veikkaan silti että jos rouva Blomquistilta kysyy, hän tietää halutun tavaran sijainnin senttimetrien tarkkuudella. Aina kun olen hiiviskellyt liikkeessä etsimässä tavallisuudesta poikkeavaa lahjaa, tiskillä on käyty kiihtyneen kuuloista sananvaihtoa maailmantilanteesta. Tuntuu että jotkut kanta-asiakkaat ovat siellä aina, niin kuin omistajarkin. Olisipa tällaisia liikkeitä useampia näillä seuduilla. Minna K

Liikkeessä asioimisesta tuli ihan mielettömän kiva fiilis. Kerrassaan tunnelmallinen, hämyisä ja uteliaisuuden herättävä paikka. Minäkin sain lämminhenkistä palvelua, ei tuputtamista. Ei siis ollut sellainen tiukkapipoinen, vähän LIIAN omanarvontuntoinen ja ylihintainen antiikkiliike, jossa myyjä kulkee asiakkaan perässä myymässä (tai kenties vahtimassa). Ehkä joku tietää, mitä tarkoitan. 

Lopulta etsiskelimme omistajattaren kanssa yhdessä hänen kätköistään kaikenlaista kivaa, minkä perään kyselin ja ihastelimme niitä : ) vaikken osoittanut elettäkään niiden hankkimiseksi. Kerroin, että minullakin on vanhaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. "Tänne vaan, tänne vaan", nauroi rouva. Tuli tunne, että tämän naisen pitää myydä vanha seinäkelloni ja lamppuni, eli nyt löytyi vähän arvokkaamman tavaran kierrätykseenkin oikealta tuntuva kanava. 

Totta kai tunnelma teki minut myös otolliseksi ostajaksi. Mutta en tehnyt heräteostoa vaan löysin jo kauan etsimäni ja toivomani hopea-aterinsarjan. En oikeastaan edes ollut uskonut, että voisin saada  sellaisen täydellisenä kohtuuhintaan. Sain hyvän alennuksen, eli hinnat taitavat olla täällä suuntaa-antavia : ) tai sitten perustuvat jutusteluun ja rouvan fiilikseen. Oman fiilikseni voitte ehkä arvata, kun tämän sain, wuhuu.




Alla muutama lisäkuva hopeoistani, mutta sitä ennen sanon vielä, että olen suivaantunut kirpputorien liian kovista hinnoista! Fidat ja muut vastaavat saavat tavarat ilmaiseksi ja pyytävät niistä enemmän kuin esimerkiksi joku tällainen yrittäjä, joka maksaa vuokransakin Suomen kalleimmissa kortteleissa. Ei ihme, jos tämä putiikki erottuu positiivisesti ja poikkeuksena joukosta. Miten ihmeessä saisi noille kirppareille jonkun järjen äänen, vaikka vanha tavara nyt onkin 'muodissa'? Ostamani hopea-aterinsarja oli edullisempi kuin sekalaiset hopea-aterimet Kierrätyskeskuksessa. Ja kerran näin yhden peruspitsiliinan maksavan Fidassa 180 euroa! Käsittämätöntä. 










Vanhan hopean ostaminen osoittautui taas monin verroin edullisemmaksi kuin uuden. Koko hoito, veitsi-haarukka -setti, kumpaakin 12 kpl ja lusikoita 6 kpl maksoi yhteensä 80 euroa. Vastaava uusi  maksaisi 2000-3000 euroa. Aika käsittämätön hintaero. 

Hopeanmerkit löytyvät jokaisesta ja täysi hopean määräkin on ilmoitettu laadun takeena. Sarjan ulkonäkö on kyllä entuudestaan tutun oloinen, mutten tiedä sen nimeä. Merkintä ARG tarkoittaa hopeaa englanniksi, joten alkuperämaa saattaa olla Englanti. Aterimet on alunperin myyty vuonna 1940 perustetusta Kajaanilaisesta kultasepänliikkeestä T:mi J.V. Toivanen & K:ni Oy:sta.   




Edullisia löytöjä ja kirpeää talviviikonloppua toivotellen,


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Patinaa ja uutta lautaa




Hirsirunkoinen päätalo tulee saamaan - toivottavasti - kesällä uuden lautavuorauksen. Muissa vajoissa, joista kuvat otin, on kaunis patina laudoissa. Niihin emme koske. Ai että silmäni lepää niissä! 

Mikä ihme siinä onkaan ollut, että päätalo ja venevaja on pilattu hilseilevällä lateksilla ja muut ovat saaneet jäädä siltä säästöön. Liekö ollut ajatus, että vedetään lateksilla suojaa tärkeimpiin tönöihin. Vaan toisinpa kävi. Juuri ne ovat nyt huonoimmassa kunnossa.

Kaivoimme Mikon kanssa muistikirjat joululoman aikana esiin kuten suunniteltu oli, ja listasime ja laskimme valmiiksi päätaloa varten tarvittavan puutavaran määrän. Olemme nyt vertailleet netissä ja puutavaraliikkeissä käymällä puulaatuja ja leveyksiä. Aikamoista tutkimustyötä on tämäkin näin noviisille. Onneksi Mikko 'näyttää' suht itsevarmalta.

Nyt olemme päässeet melkein siihen pisteeseen, että voimme alkaa pyytää sahoilta tarjouksia. Päätöstä vailla ovat enää lattialankkujen sekä ulkovuorauksen koriste-/räystäslautojen leveydet. Heti, kun niistä pääsemme yhteisymmärrykseen, tarjouspyynnöt voi lähettää.

Etsin viideltä piensahalta yhteystiedot, jonne pyynnöt lähetämme. Suunnittelu alkaa siis konkretisoitua - jibii. Olenko tullut hulluksi, kun niin innostun tällaisesta?? (En olisi itsestäni uskonut.) 

Näitä tarvitaan: 

- ulkolaudoitus
- ylä- ja alakerran lattialaudat
- sisäkatto vintille
- alapohjan tukiparrut
- koolauspuut
- räystäs- ja ikkunanpielilaudat


Ja sitten vähän lisää tätä silmäniloa kuvitukseksi.








Laudat vaan poikki ja pinoon ja meille mars!


Tehokkaasti kohti kevättä,




tiistai 15. tammikuuta 2013

Toisella puolen




Tässä vaiheessa kaikki on meille saaressa uutta. Sunnuntaina kierreltiin rantoja ja katseltiin paikkoja vähän omaa tonttia laajemmin. Etelänpuoleisesta kärjestä löytyi ihan selvä kesäiltojen piknik-paikka tulevia pikku retkiämme varten! Eipä silti, näytti se maisema kauniilta näin talvellakin. Noin mailin päässä Jussaröhön päin meri virtasi avoimena. Sinne asti ulottui siis jää.




Istahdimme auringon kuivattamalle ja kumoon kaatuneelle hongalle hörppimään kuumaa mehua. 
Ja merinäköala tietenkin taltioitiin. Jonkin näistä voisi vaikka suurentaa seinälle: 








Talvinen näky oli paikoin epätodellinen.

Epäilemättä,


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kaikki paikallaan




Lähdimme tänään katsomaan, josko pääsisimme jään yli ja saareen retkeilemään. Saimme lähisaarten naapureilta pari kulkuohjetta ja neuvon kiertää sulan kohdan. Olivat mitanneet jään paksuuden, riippuen kohdasta 15-20 cm.

Ja pääsimmehän me! Helpotus valtasi mieleni, kun sain nähdä, että tilalla ja talolla vallitsee tunnelmallinen talvi ja kaikki on ok (ja miksei muka olisi?). Näky tosiaankin oli paljon kauniimpi kuin viimeisillä märillä syysreissuilla. Mielikuviini oli piirtynyt ankea ilme, joka kai oli vahvistunutkin poissa ollessa.




Jostain syystä ensimmäistä kertaa en nähnyt ränsistyneisyydessä 'suurta työmäärää', 'huolta' tai 'ongelmia' vaan kaikki oli vain... no, kaunista.




Kiersin taloa ja ihmettelin, onko tämä uinuva piilopaikka todellakin meidän. 




Talon näkeminen talviasussaan oli jotenkin terapeuttista. Ja myös se oli terapeuttista, että emme olleet tulleet hommiin vaan viettämään vapaapäivää - nautiskelemaan.




Kurkin kuistille kasaamiani tavaroita enkä muistanut niistä puoliakaan.




Kiertelimme myös metsässä ja saaren rantoja aiempaa laajemmin. Laitan näistä retkikuvista uuden postauksen lähiaikoina. Sain mm. kuvattua tilan rakennuskokonaisuuden vastarannalta ja napattua muutaman häkellyttävän merimaiseman hämärtyvässä iltapäivässä. 

Oli juuri sopivan kirpeä talvipäivä tähän retkeen. Viitisen astetta pakkasta ja luonnon rauha ympärillä. 


Rauhallisin mielin taas kotona,



torstai 10. tammikuuta 2013

Kirja vie merten taa




Sain jouluna lahjaksi kauniin ja mielenkiintoisen kirjan, joka olikin ainoa konkreettinen toiveeni: Anto Leikolan teos Norsusta nautilukseen. Nyt olen ehtinyt perehtyä siihen jo useampana iltana. 

Toivoin kirjaa omakseni paitsi kannatusmielessä, myös siksi, että vanhat merikuvitukset ovat kiehtoneet aina ja viime aikoina myös kasvi- ja eläinkuvitukset ovat alkaneet suunnattomasti ihastuttaa. Löytäisinpä jonkun ihanan vanha  kasvi- tai kalakuvitusaiheen kehystytettäväksi tuvan seinälle. No, tätä kirjaa en raaski leikellä, vaikka mieli tekisi. Voisin katsella näitä kuvia loputtomiin. Tämä on hieno, tyylikäs ja hauskakin lahjakirja kelle tahansa. Siihen voi tarttua hetkeksi tai uppoutua tunneiksi. 

Kirja on John Nurmisen säätiön julkaisema, ja meillä on entuudestaan muutama muukin säätiön tekemä kirja hyllyssä. Säätiön tehtävänä on tukea ja edistää merenkulkua ja sen historiaa ja tietysti Itämerta. Kirjat ovat mahtavia, koska ne on tuotettu laadukkaasti, korkealla kunnianhimotasolla. 

Kirja on koottu vanhoista käsinpiirretyistä tutkimusmatkakirjoista, joissa kuvataan kaukomaiden eläin- ja kasvilajeja. Mukana on runsaasti meri- ja eläinmystiikkaa; usein matkakuvitukset sisälsivät merten voimien kanssa kamppailevia purjelaivoja, matkoilla kohdattuja merihirviöitä ja kummallisten eri lajien ihmettelyä. 

Ai että mikäkö on Nautilus? Vastaus löytyy lopusta. 












Nautilus. eli helmivene, on helmiäishohtoinen simpukkalaji. Nimi tulee kreikankielen sanasta nautilos, joka tarkoittaa merenkulkijaa. 




Luku- ja katselunautintojen ääreltä,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...