perjantai 28. kesäkuuta 2013

Esikoisen syntymäpäivä

Mobiilipostailuni on vähän takunnut - tai siis taitoni pienen näytön kanssa, mutta toivottavasti postaus on nyt näkyvillä.

Kun pienet punaiset metsämansikat ilmaantuivat niityn reunustoille juhannuksen tienoilla, olin pakahtua. Mieleeni palautui erityinen metsämansikkamuisto. Neljätoista vuotta sitten esikoisen synnyttyä mummi tuli katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja toi mukanaan minulle metsämansikoista punomansa 'kaulakorun'. Hän oli kovin liikuttunut lapsen syntymästä ja sen ansiosta vuorostaan minä muistan aina metsämansikoita nähdessäni yhden elämäni onnellisimmista päivistä. Olen niin kiitollinen pojastani, että ihan pakahdun. Nyt hän täyttää jo 14 vuotta ja miten ylpeä hänestä saankaan olla. Jokainen vuosi on ollut erityinen, mutta ihan kuin jokainen seuraava muuttuisi aina vain erityisemmäksi.

Ja toki metsämansikoita olemme löytäneet ja syöneet pitkin saaristoa poikien ollessa pieniä, mutta kyllä nyt liikutuin ihan toisella tavalla... että ihan omalla pihalla niitä nyt kasvaa minua pojastani muistuttamassa.


Suurella sydämellä,


Operaatio venevajan pelastus, osa I



Tositoimet alkoivat romahtaneen venevajan nostamiseksi. Sitä ennen venevaja tyhjennettiin ja sieltä poistettiin osa huonokuntoisista rakenteista. Ja on hankittu tunkkeja. Veden päälle rantaviivaan ei enää saa tällaisia vajoja tietenkään rakentaa, joten nyt olis paras onnistua!

Ehdotin kovasti talkoita nosto-operaation suorittamista varten, mutta Mikolla on sormet syyhynneet  tämän kallisarvoisen rakennuksen pelastamiseksi, jotta saisimme edes tietää, onnistuuko nostaminen. Niinpä hän aloitti ilman ulkopuolista apua, vanhemman poikamme suurella avustuksella. Nuori insinöörin alkumme on ihan oikeasti avuksi hyvine ideoineen aina, kun isältään loppuu aakkoset, asiassa kuin asiassa. Heillä on myös hyvä työnjako: yleensä kuvio on se, että poika neuvoo ja katsoo päältä asioiden etenemisen oikeaan suuntaan ja isä rehkii ihan hulluna. Minä käyn väliin muistuttelemassa turvallisuudesta ja kannustamassa. Ja huolehdin, että ruokahuolto pelaa 4 kertaa päivässä. Pääsen vähän helpommalla, jos ei ole talkoita :)

Kaksin he ovat saaneet vajaa kahden täyden työpäivän aikana nousemaan noin 40 cm ylöspäin. Yksi pojan kullan arvoisista ideoista oli suoristaa samalla rakennusta taljan avulla.


Eihän se enää ihan pikkuinen ole tuo meidän esikoinen...ihme juttu.


Nyt hiukkasen noussut vaja lepää väliaikaisten tukkien varassa kivien päällä, joten vielä lopullinen tukeminen niin, että se kestää jäätkin, pitää toteuttaa. Vaihtoehtoina ovat arkut tai porapaalut.


Porvoosta löytyi porapaaluja myyvä paikka, joten tänään kulki tiemme sinne. Jos näiden avulla vajan saa tuettua, haemme lisää ja säästymme arkkujen teolta. Yhden kantavuus on noin 1000 kiloa. Samainen putiikki tulee tarvittaessa hätiin suorittamaan järeämmän paalutuksen koneiden kanssa. Katsotaan kuinka käy, että onnistuuko tämä. Ja jos onnistuu, selviämmekö halvemmalla (omin voimin) vai kalliimmalla. Olen ehkä vähän skeptisempi kuin mieheni tällä hetkellä asiaa kohtaan.


Lattialla nukkuminen taitaa jatkua, koska mökki ei valmistu itsestään ja tämän projektin parissa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin. Ehkä minun pitäisi suosiolla keskittyä venevajan parven sisustukseen, koska se osa rakennuksesta on suora eikä nosto-operaation myötä muutu miksikään. Mökkiin on vielä turha valita verhoja.


Onneksi on hyvät kelit ja vesi on lämmennyt, mikä tekee hommasta astetta mukavampaa. 

Ahkeroiden viikonloppuun,



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Asetuimme taloksi



Saavuimme juhannuksena saareen mukanamme hirrrmuinen muuttokuorma. Miten ihmeessä olisimme saaneet kaiken tarvittavan kulkeutumaan ilman peräkärryä?? Lattialankkujen lisäksi se täyttyi  useamman päivän sapuskoista, kaasupulloista, patjoista, liinavaatteista, vaatteista ja niin edelleen.

Juhannusaaton hommana oli rantamökin lattian teko ja komea siitä tuli. Vaikka ensi yöpymisemme saaressa onkin tarkoittanut vielä retkimeininkiä ja alkeellisesti patjoja lattialla, uuden puun tuoksu ja kova rehkiminen päivisin on siivittänyt meidät suloisiin uniin. Ovelta tervetulleeksi toivottaa vanha matto veneestämme.



Olemme siis vihdoin asettautuneet taloksi, yöpyneet ja laittaneet lämmintä ruokaa. Jo oli aikakin! Hyvästi retkiruoka, tuntui ihan luksukselta laittaa ensimmäisenä iltana valkoviinissä haudutettua risottoa...




Juhannuspäivän urakkana nikkaroin toisen pojan kanssa pihaan kunnon kokoisen ruokapöydän, jonka ympärille mahtuu 10-12 henkeä. Siitä tuli tosi kiva ja käyttökelpoinen... sellainen pihan kokoontumipaikka. Lankut valikoitiin liiterin vintiltä. Tukevat pukkijalat otin venevajan apupöydästä, jonne kelpaa pienemmät. Jos monien asioiden kuljetus saareen onkin hankalaa, helppoa on toisaalta se, että materiaaleja löytyy joka lähtöön. Ihan kaikkea ei tarvitse kaupasta hakea ja kuljetttaa, kuten tässä tapauksessa. Vernissasin pöydän kevyesti.





Viimeisen kuuden päivän aikana on saatu myös muita hyödyllisiä asioita aikaiseksi pienissä askelissa. Peltisepät saapuivat tiistaina ja asensivat sekä saunaan että rantamökkiimme hormit, piiput, kiukaan ja kamiinan.


Saunaa ei kuitenkaan vielä saatu käyttökuntoon, sillä palosuojaukseen tulevat levyt on asentamatta. Lähellä h-hetkeä kuitenkin jo ollaan. Saunan uupumisen vuoksi suuntasimme toissailtana retkelle aiemmilla purjehduksilla hyväksi havaittuun Jussarön saaren saunaan. Sinne on meiltä muutaman merimailin matka.





Etenkin tällaisella säällä saaristo tarjoaa parhaita puoliaan. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. 

Tunnelmallista kesäiltaa kaikille,

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Polun ja pihan laittoa

Olen aloittanut hitaasti etenevän projektin, jota teen aina kun muulta kerkeän. Tavoitteena on tehdä hienojakoisesta sorasta pieni polku, joka kulkee venepaikalta venevajan edustalle ja siitä muille rakennuksille. Tarkoitus on paitsi kohentaa ja selkeyttää pihapiirin ulkonäköä, mutta myös helpottaa kulkua muun remontin etenemiseksi. Syksyn tullen sorapolku on myös kuivempi kuin multainen kulutettu maa. 

Aina jaksaessani kanniskelen siis ämpärillisen, pari soraa tehdyn polun jatkeeksi. Katsotaan, kuinka pitkälle kesän mittaan pääsen, juoksumetrejä on kyllä aikalailla. Nimittäin, joudun ihan oikeasti tekemään tämän yksinäni, koska Mikko ei korvaansa lotkauta hankkeelleni. Polku ei nähtävästikään ole ykkösenä hänen prioriteettilistallaan, mutta uskon kyllä, että hänkin sisäistää vielä homman jujun :) 

Lopulta tarkoitus olisi, että kapea hiekkatie kulkee rannasta ylös rinnettä pitkin aina päätalolle asti niityn reunustaa pitkin. Sinne tänne asettelen joukkoon mukulakiviä, joiden kerääminen ympäristöstä kuuluu urakkaan. Selkä tulee olemaan koetuksella, se on selvä.


Olen aloitellut pengerryksen tekoa joihinkin kohtiin, jotta sora pysyy paikoillaan eikä lähde sateen mukaan.



Tässä ensimmäiset kokeilut, miltä polku näyttää, vaikka soraa tarvitaan toki näihin kohtiin paljon lisää.



Enää yksi työpäivä ja sitten lomalle (= lue: tositoimiin) !!



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kisarumbaa ja henkistä valmennusta


Pojat ovat siinä iässä, että harrastusrumba muodostaa melkeinpä suurimman aikahaasteen. Välillä ihmettelen itsekin, miten ehdimme vetää nuorimmaisen purjehduskisa-aikataulut läpi ja samalla työstää Projekti Iduria eteenpäin. Ai niin ja yks pikku juttu, on ne työtkin on hoidettavana. Tähän väliin nuorimmaisen hyvin alkanut kausi ansaitsee välipostauksen. Varsinainen näkökulmani lienee kuitenkin yleispätevä lajiin katsomatta. 


Tänä vuonna harrastus on siirtynyt ihan uudelle tasolle, ja tässä lajissahan tahti vain muutenkin kiihtyy kesän myötä. Viime vuonna hän aloitti ranking-sarjan kisojen kiertämisen ja ylsi sijalle 79 (kaikkiaan ranking-sarjassa noin 100 purjehtijaa). Tänä viikonloppuna on ollut toinen kisa käynnissä, ja hän on tekemässä melkoista nousua purjehtiessaan molemmat kisat tasolla 40.

Sympaattisella, osaavalla ja huolehtivalla valmentajalla sekä mukavalla poikaporukalla on iso osuutensa asiassa. Myös kaikki perheet, joiden kanssa yhteydenpito, huoltaminen ja asioista sopiminen on intensiivistä, ovat tulleet vähitellen hyvinkin tärkeiksi tukijoukoiksi. Psyykkistä puolta ei mielestäni tarpeeksi tuoda esille lasten harrastuksissa. Nyt tuntuu, että kun valmentaja on Suomen parhaita osaamiseltaan, käsittämätön tsemppari ja muutenkin esimerkillinen auktoriteetti pikkupojille, se näkyy myös pojan suhtautumisessa lajiinsa ja viihtymiseen sen parissa. Ilman monia purjehduksen ulkopuolisia aspekteja pakka ei niin sanotusti loksahtaisi kokonaisuutena kohdalleen. Pelkkä tekninen opetus ei riitä.

Tässä yhdenlaiset 'purjehdus'treenit


Harrastusvuosia nuorimmaisellamme tämän lajin parissa on 6, joista varsinaisia kilpailuvuosia on tämä ja viime vuosi. Nyt hän on ekaa vuotta uudessa ryhmässä ja valmennuksessa, jollaista emme aiemmin ole saaneet nähdä missään lastemme harrastuksissa. Kokemuksia meillä on myös sieltä toisesta päästä. Jossain vaiheessa jo ajattelin, että kiinnostus purjehdukseen lopahtaa, kun kilpailu kiristyy, koska sehän ei kaikille sovi eikä valmennus tue aina lapsen heikkoja kohtia keskittyessään pelkkään tekniseen suoritukseen.

Purjehdukseen lajina liittyy paljon turhautumisen hetkiä, jopa pelkotiloja meriolosuhteiden extreme-ilmiöihin liittyen. Tärkeintä on, että innostus on lapsesta itsestä lähtevää; että hän haluaa voittaa 'esteitään' pienissä askelissa. Innokaskin lapsi kuitenkin turhautuu vääränlaisessa ilmapiirissä. Kiihtyvä rääkki, suorituksiin tuijottelu ja pakottaminen eivät johda mihinkään. Kun valmennus tukee kehitystä juuri oikealla tavalla, sitä tulee äitinä niiiin onnelliseksi ja voi jättäytyä taka-alalle hoitamaan omaa rooliaan. Enkä pistä pahakseni, että se laji on tämä, vaikka huolto ja roudaus vaativatkin ehkä joskus vähän enemmän kuin jossain muussa lajissa.

Henkinen psyykkaus on myös todella iso osa vanhempien roolia. Aika ajoin pojalla tuntuu olevan kovakin tarve käydä läpi tuntemuksia ja tilanteita radalta. Meidän tehtäväksi jää valaa uskoa silloin, kun joku juttu on mennyt pieleen ja harmittaa, tai jokin taidollinen osa-alue ei meinaa kehittyä pojan omien odotusten tahdissa. Välillä näyttää siltä, että hänen itse itselleen asettamansa vaatimukset ovat liian kovat ja silloin yritän puhua järkeä.

Nyt jännitetään tämän päivän kisat loppuun ja sitten hengähdetään hetkeksi purjehduksista 'lomalle' juhannuksen yli.




Kisatunnelmissa,


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hankintoja ja arvonnan tulos

Yhdestä periaatteesta en luovu, nimittäin ruuanlaitosta kaasuliedellä. Sen jälkeen, kun siirryimme kotioloissakin laittamaan ruokaa kaasulla, en ole sähkölieden perään haikaillut. Tämä periaate toimii mitä mainioimmin myös Villa Idurissa.

Kesäkeittiöhän valmistui jo aiemmin keväällä (katso täältä: klik), mutta lieden hankinta jostain syystä jäi näin pitkälle, koska on ollut niin paljon kaikkea muuta hoidettavaa. Vaan keskikesän juhlapa lähenee ja pikku hiljaa on alkanut tympiä ainainen eväiden teko saarireissuille. Onneksi saatiin nyt haettua tämä italialainen kolmipolttimoinen emaliliesi sekä samasta sarjasta yksipolttimoinen versio.  Nyt ei sellaista pannua tai kattilaa olekaan, jolle ei löytyisi näistä oikean kokoista liekkiä. Avattava kansi on kätevä, koska se on paloturvallinen vaihtoehto tässä meidän ruuanlaittovajassa.


Kolmipolttimoinen liesi oli esittelykappale, ja siitä saimme hyvän alennuksen.


Täytyy kaivaa taannoisen purjeveneemme tarvikevarastosta sammutuspeite, jonka olisi syytä olla lieden lähettyvillä.

Annan kymmenen pistettä Mikolle heräteostoksesta, jonka hän teki liesikaupassa: kaksi laadukasta myrskylyhtyä kesäkeittiömme valaistukseksi ja bonuksena upea koboltinsininen väri. Sinipropagandani tuottaa tulosta! Näiden avulla iltapalan laitto hämärtyvässä illassa sujuu.


Vielä lopuksi arvonnan tulos, tuutttuut!! Juostuaan taas koko päivän saaressa vesimyyräjahdissa, Mauro joutui ottamaan vielä yhden tärkeän pestin hoitaakseen, eli arvonnan virallisena valvojana toimimisen.



Venetsialaisen pullonkorkin ja kortit voitti:


Isot onnittelut sinulle, toivottavasti pidät voitoista ja laitatko osoitteesi sähköpostiini!

Raukeaa lauantai-iltaa toivotellen,


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Lampaiden hoitoa

Monilla taitaa olla edellisen viestin kommentti- ja kysymystulvan perusteella nyt aikamoinen lammaskuume, joten tässä tulee vielä joitakin niiden ylläpitoon liittyviä asioita. 



Meidän karitsakolmikko näyttää pärjäävän ok saaressa. Emme ole siellä itse päivittäin, mutta ne pitävät seuraa toisilleen. Lampaita pitäisi olla vähintään kaksi, mutta kolme näyttää muodostavan jo ihan selvän lauman. Niillä kyllä tosiaan on hassu kollektiivinen tapa liikkua ja tehdä koko ajan samaa asiaa.

Tavallaan on ihan hyväkin, etteivät ne kiinnity liiaksi ihmisiin, koska emme voi taata olevamme jatkuvasti saarella. Aina siellä ollessamme yritämme kuitenkin rakentaa niihin suhdetta ja ovathan ne seurallisia, mikä on kiva. Tänään kävimme niitä taas katsomassa ja ne olivat selvästi viihtyneet vuorokauden aikana metsässä: jokainen niistä oli ihan sammalessa ja jäkälässä! Pitää hankkia karsta, jos joskus haluaa niitä puhdistaa vaikkapa pyhäkuntoon. (P.S. Ihanteellisinta on, jos lampailla on mahdollisimman vaihteleva maasto).

Nyt niiden suhde koiraankin on kehittynyt. Mauro kovasti haluaisi olla osa laumaa. Se on nyt ruskea 'musta lammas', koska välillä lampaat huolivat sen lähelleen, välillä loikkaavat sivummas. Siitä saisivat nyt neljännen jäsenen, jos huolisivat. Mitäköhän Mauro tuumaa niistä sitten, kun on itse niitä pienempi!?




Ne pärjäävät syömällä ruohoa ja kohisevana kasvavaa taimikkoa. Ne juovat yllättävän vähän, mutta vettä meillä on kolmessa sammiossa eri puolilla. Lisäksi laitoimme portin pieleen nuolukiven, josta ne saavat mineraaleja, mutta toistaiseksi ne ovat nuoleskelleet vain nuotioon jääneitä hiiltyneitä oksia.



Rakensimme niille sateensuojan, johon ajattelin, että lisäisimme vielä matalat seinät. Vielä ne eivät ole lainkaan käyttäneet tätä, vaan ovat viihtyneet puiden alla. Ehkä seinät lisäävät viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta.




Lammasaitaan Mikko suunnitteli ja rakensi tällaisen portin, josta pääsee kulkemaan rimoja siirtelemällä.


Tässä vielä pari kuvaa tyypeistä:




Nyt on rakennettu niin paljon lampaille, että seuraavaksi siirrytään kyllä jo ihmisten rakennusten pariin, että pääsemme itsekin joskus asettumaan!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...