sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Puuduttava viikonloppu



Viikonloppuna muutama asia loksahti mielessäni paikoilleen, kun pimeän tullen istuin tylsistyneenä pienessä mökissämme. Mitään tekemättömyys alkoi puuduttaa, kun pienet neliöt eivät oikein mahdollista monenlaistakaan tekemistä. Tänään sunnuntaina viikonloppu jatkui sateisena ja se tietysti tarkoitti jatkoa mökissä istumiselle. Ruuanlaitto ruokavajan kylmyydessä ja kosteudessa tuo oman mausteensa siihen, mikä normaalisti on päivän kohokohta: nyt ruoka valmistetaan hutaisten ja syödään hotkaisten. Äh, en jaksa enää tätä mökkeilyä! 



Nämä tunteet ovat oikein tervetulleita. Meillä on ollut vähän motivaation puutetta tarttua päätaloon, mutta mökissä tylsistyminen kasvattaa sitä toivotulla tavalla. Ajattelemme vakaasti saaressa käymisen ja olemisen ympärivuotisena juttuna, joten on oikein hyvä konkreettisesti kokea, etteivät fasiliteetit tällaisenaan - tähän vuodenaikaan - tue tuota ajatusta.

Tätä valoa ei uskoisi joulukuun auringoksi, mutta kuva on otettu puolen päivän aikaan, eli aurinko vain käväisee matalalla pilkahtamassa. Maisemista en valita - päivä on liian lyhyt! 



Ennen kuin huomaakaan, näyttää tältä, vaikken valita tästäkään. Valituksen aihe kohdistuu siis käytössä oleviin sisätiloihin :).


Vesi on taas korkealla, muttei vielä hälyyttävissä määrin. Sauna kestää vielä 20 cm vedennousun, mutta jos katsoo tarkkaan, huomaa uimalaiturin ja tikkaat aivan veden pinnan alla.



Uimalaituri ja tikkaat onkin ollut tarkoitus nostaa ylös ennen jäitä. Rantaan vetäminen kävi nyt helposti sen ansiosta, että vesi on korkealla. Kun olin napsaisemassa kuvaa, tämä yksi ryntäsi taas kameran eteen!



Kas tässä kuva, mikä piti ottaa.



Hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan takana, koska vuosi sitten huokailimme, että mistä ihmeestä saisi voimia tarttua taloprojektiin ja nyt ilmassa onkin taas jonkin aikaa kadoksissa ollutta kärsimättömyyttä, että pääsisipä jo hommiin.



Mukavaa joulukuun alkua täältä leudolta eteläiseltä Suomenlahdelta,



sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Saaristo hiljenee



Syksy ja sen tuulet ovat täällä. Se pistää sekä mielen että saariston hiljaiseksi. Venerannassa huomaa, että suurin osa on nostanut veneensä ylös. Siellä täällä puuhakkaasti paikkoja talviteloille laittavia mökkiläisiä hyörii vielä rannoilla.



Mekin olemme pikku hiljaa nostelleet kesäkauden käyttötavarat vajoihin, tehneet harvointihommia ja varautuneet niin tuulenpuuskiin kuin korkeaan veteen. Olemme mm. köyttäneet tavarankuljetusveneet ja uimalaiturin rantaan kiinni ja siirtäneet kaikki venevajan tavarat paikoille, joissa ne pysyvät, vaikka puuska ryntäisi sisään. Otimme tänä vuonna myös sadevesirännien alta saavit sisätiloihin, sillä viime vuonna vanhoista saaveista napsahti pohjat pois vesitilkan jäätyessä niihin. 


Nostimme tänään myös kulkuveneemme ylös. Talvi sentään ei vielä ole, joten laskeminen onnistuu aina tarvittaessa. Jatkamme edelleen kulkua saareen, koska syksyssä ja saariston tyhjyydessä on viehätyksensä. Muutamia pihahommiakin olisi vielä tehtävänä, jos vain meri ei mene jäähän.



Viikonloppupuuhien lomassa nautimme äitini leipomat maailman parhaat pullat ja mustaviinimarjamehua. Mehua ei tarvinnut vielä lämmittää, sillä nyt on oikeastaan aika lämmin kausi meneillään, tuulesta huolimatta: melkein +10 astetta. Mauroa ei hetkauta, mikä vuodenaika on kyseessä. Oikeastaan tämä sää on kaikkein paras: jaksaa juosta tauotta ja kun tulee kuuma, voi vielä pulahtaa uimaankin.


Oikeastaan olen itsekin alkanut ottaa nämä hiljaisemmat ajat ja huononevat säät vastaan ilolla. Hötkyilyn, aktiivisuuden ja innostuksen vastapainona on hyvä antaa tilankin vähän uinahtaa ja itsen siinä sivussa. Kirjoittelu blogissa voi nyt myös vähän hiljentyä, mutta katsotaan, minkälainen talvi ja milloin se tällä kertaa tänne tulee.


Seesteisin syysterveisin,

tiistai 31. lokakuuta 2017

Pitakokeilu



Pyörähdin nopealla työmatkalla Moskovassa, jonne otin Mikon mukaan body guardiksi. Kävimme illallistamassa gruusialaisessa ravintolassa, jonka innoittamana Mikko etsi internjetistä ohjeen pitaleipätyyppiseen täytettyyn paistokseen, jollaista olimme syöneet. Hän pyöräytti durum-vehnäjauhoista pizzataikinan kaltaisen sovelluksen, mutta veden sijaan tulisi käyttää maustamatonta jugurttia. Minun ruokavalioni kun on maidoton, hän teki taikinan kaurafraicheen.



Taikina kaulitaan hyvin ohueksi ja sisään piilotetaan... no, mitä haluaa. Me mukailimme syömäämme gruusialaista vihreää kasvissisustaa, johon laitoin:
  • pinaatti-, lehtipersilja- ja korianterisilppua
  • valkosipulia ja purjoa pieneksi pilkottuna
  • avokadoa
  • hippusen verran pieneksi pilkottua tomaattia
  • suolaa ja pippuria


Kypsensin nyytit pannulla ensin vähän miedommalla lämmöllä ja lopuksi molemmin puolin paistaen täydellä liekillä, jolla leipiin sai rapean, maistuvan pinnan. Sisustan ei ole tarkoitus täysin kypsentyä.


пожалуйста !


Gruusialainen pitasovellus sopii siis mainiosti syksyiseen saaristoonkin. Meillä kun on vähän alkeelliset ruuanlaitto-olosuhteet saaressa, on aina ilo, kun keksii kehitellä uusia helppoja, maistuvia ruokia. Täytetyt pitaleivät voi tarjoilla salaatin kera, mutta ne toimivat myös lisukkeena isommalla aterialla.

Kokeilemisiin!



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Päätalon tavaroita ja lattian tarkistus

Päätalo on viiden vuoden aikana tyhjentynyt hiljakseltaan, mutta syysloman aikana rykäisimme homman loppuun raskaiden kalusteiden osalta. Koko homma alkoi kuitenkin toisella hommalla, navetan ylisen järjestelyllä, jotta isot kalusteet mahtuisivat sinne säilöön. Kun se oli tehty, ensimmäisenä lähti "Mörkö", päänvaivaa minulle aiheuttanut senkki, jonka eräs blogin lukija jossain vanhemmassa postauksessa nimesi osuvasti.



Yksi kerrallaan kuljetimme pois loputkin kalusteet, jotka viisi vuotta sitten olemme kasanneet eteiseen odottamaan tätä päivää.



Pidän erityisen paljon tästä vaaleasta funkkislipastosta, mutta sen paikka voisi tämän talon sijaan olla vaikka joskus poikien omassa kodissa. 



Billnäs-pöytä tulee varmasti siirtymään myöhemmin takaisin taloon. Painava oli sekin.


Pääsin tutkimaan ensi kertaa vanhaa ompelukonetta, jonka olemassaolo on kutkuttanut minua kaikki nämä vuodet, mutta jota en ole kertaakaan aiemmin avannut.



Se osoittautui tyylikkääksi ruotsalaiseksi Husqvarnaksi ja lokerikoissa oli tallella jopa ompelukoneen käyttöopas ja varatarvikkeita. Tällaiset poljettavat ompelukoneet eivät ole minulle tuttuja, mutta yritin kokeilla hieman sen toimivuutta. Se tuntui aika jäykältä poljettavalta, mutta kun otin polkimesta lähtevän pyörittävän hihnan pois, kaikki osat kulkivat ilman vastusta kuin rasvatut. Pitää myöhemmin tutkia sen toimintamekanismi paremmin. Haaveissani olisi päästä käyttämään sitä!





Husqvarnan säiliön pohjalta löytyi Suomen markka - vanhan pienen pennin kokoinen! - vuodelta 1954.


Kaikki kalusteet mahtuivat navettaan paremmin kuin hyvin. Onneksi on tällainen tila, minne säilöä.




Eli talo saatiin asuinkerroksen osalta tyhjäksi. Vintillä ja yhdessä kiinteässä kaapissa on vielä pikkuesineistöä.  



Viisi vuotta sitten poistimme muovimaton ja lastulevyt lattioista ja tuvan alta tyhjennettiin ulkokautta iso määrä kosteaa rakennusjätettä. Nyt avasimme vielä toisen tähän asti kiinni olleen lattialuukun, jossa oli ohut kerros maa- ja sanomalehtieristettä 1960-luvulta, muovimaton asennusvuodelta.




Alapohjamme ja esim. luukun kannen alapuoli on kuin Panu Kailan oppikirjaesimerkki. Ennen viiden vuoden takaista operaatiotamme kävi ilmi, että koko alapohja on tuvan alta lattiasienen valtaama, laho ja erittäin kostea. Nyt luukun kansi on alapuolelta kuivunut korpuksi ja sieni kadonnut kaikkialta, kun aiheuttaja on poissa.


Mikko sujahti varsinaisesta kellariluukusta talon alle ja tarkasti vielä kerran läpikotaisin talon kuivumistilanteen. Sekä rakenteet että kallio talon alla ovat rutikuivia. Lattialla kävellessä notkuu pahaenteisesti, eli 50 vuoden ajan rakenteissa muhinut kosteus on tehnyt peruuttamattoman tuhon. Meille tilanne on kuitenkin positiivinen: talon alle ei itsessään valu vettä eikä keräänny kosteutta, vaan lahoaminen oli hengittämättömien materiaalien aiheuttamaa.


Siivousoperaatiossa tuli esiin muutamia juttuja, joita en ole rekisteröinyt aiemmin. Pääasiassa arjen pieniä "aarteita", eli ei mitään kummempaa. Yritän pestä pienen maton ja katsoa, kirkastuvatko värit. Samoin retropaita sattui olemaan omaa kokoani, joten sovitetaan sitäkin pesun jälkeen ylle :).



Mikko iski silmänsä kaapissa lojuneisiin haulikoihin. Ne eivät ole toimintakunnossa, joten ne jäänevät "koristeeksi". Voi kuitenkin olla keskustelun paikka, hyväksynkö muka tällaisia koristeita jonnekin!


Retrotyylinen kipinäsytytin oli hauska löytö. Otin sen heti käyttöön keittiövajaan. Kaasuhellan sytytys mekaanisella kipinäsytyttimellä, jota ei tarvitse täyttää sytytysnesteellä, on kätevää.



Tässä tärkeimmät raportoinnit pitkältä viikonlopulta. Pystyttekö päättelemään, mitä päätalon tyhjennys pohjimmiltaan tarkoittaa? Kyllä, olemme lähtökuopissa ja valmistautumassa päätalon entisöintiin! VIHDOINKIN! Missä ovat ilotulitteet!!? :). 

(Varoitan kuitenkin itseni lisäksi innokkaita lukijoita, että tämä tulee olemaan erittäin hitaasti etenevä, usean vuoden projekti.)

Lämpimänä viikonloppuna meillä lenteli niin yksinäinen ampiainen kuin amiraaliperhonenkin, joka istahti lautaselleni lounaan jälkeen. 


Myös minulla on nyt varovaisesti perhosia vatsassa,



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Salamannopeat sukat



Ihastelin taitavan kutojan, Pepin, aikaansaannoksia hänen instagram-postauksissaan. Koska olen toivonut itselleni pitkävartisia villasukkia, lähetin tiedustelun, saako häneltä ostaa mittatilaussukat. Salamannopeasti sain vastauksen, että senkun kerrot jalan koon, niin eiköhän yksi sukkapari pian synny. Jippii. Esitin toiveen, että jos suinkin mahdollista, sukissa saisi olla pinkkiä ja perusväri voisi olla harmaa. Niin ja, ei sitten mitään kiirettä, Pepi, täydensin.

Taisi kuitenkin olla heti seuraavana päivänä, kun hän lähetti kuvan aloitetusta kuviosukasta ja kysyi, näyttääkö yhtään omalta. Näyttihän se! En ymmärrä, miten joku voi olla niin salamannopea neuloja, sillä taas jo seuraavana päivänä Pepi kyselikin osoitteen perään, kun sukat olivat tulleet valmiiksi. Parin päivän päästä ne kolahtivat postiluukusta.

Tässä sitä lekotellaan uudet sukat jalassa. 






Näin kätevää keinoa hankkia itselleni täydelliset toivesukat en olisi osannut odottaa!

Lämpöä syksyyn, 



maanantai 9. lokakuuta 2017

Vanha astiakaappi

Lupasin viimeksi kertoa meitä kohdanneesta yllätyksestä, joka onkin melkoinen ilouutinen. Saimme kutsun pistäytyä naapurissa ja katsoa samalla, kiinnostaisiko meitä heidän vanha astiakaappinsa, josta he olivat päättäneet luopua. Paitsi että oli kiva saada kahvittelukutsu ja pitkästä aikaa rupatella naapureiden kanssa, ajatus kaapista kutkutti kovasti. Päätalon tulevan tuvan sisustus on suunniteltu jo lukemattomissa päiväunissa ja yksi on varmaa: sinne tulee vanha astiakaappi. Olisiko se tämä?


Kaapin nähtyäni ei ollut kahta kysymystäkään, ettemmekö lähtisi seuraavana päivänä noutamaan sitä meille. Koska Mauro oli tiedustelukerralla joutunut jäämään yksin kotiin odottamaan, hyppäsi se nyt varmuuden vuoksi heti kuljetuspaattiin. 

- Joko mennään?



Massiivipuinen kaappi saatiin neljän hengen voimin nostettua veneeseen ja eikun kotimatkalle.



Olin raivannut kaappia varten tilaa keittiövajasta, sillä päätaloon ei enää tällä hetkellä sovi säilöä mitään vaan päinvastoin se pitää tyhjentää kaikesta. Kaappi on itse asiassa vanhan antiikkikaapin yläosa, joten siihen voisi hyvinkin rakentaa alaosan hyllyineen. Sain naapurilta myös luvan  myöhemmän maalikerroksen poistamiseen. Tummassa vajassa kaappi toimii nyt hyvin vaaleanakin, mutta luulen, että poistan vaalean maalin myöhemmin ja katson, mitä alta tulee vastaan.


Vaikken ollut missään vaiheessa ajatellut hankkia tänne keittiövajaan astiakaappia, huomasin yhtäkkiä, että sellaista tarvittiinkin kipeästi: hyllyt täyttyivät olemassa olevista astioista, joita olen säilönyt avohyllyillä. Vajaan tulee kuitenkin paljon seinälautojen raoista luonnonpölyä, joten tuntui kivalta saada lasit ja posliinit kaappiin. 



En ainakaan muista, että olisin nähnyt tällaista hyllyn reunaan koverrettua lusikkatelinettä aiemmin. Hieno.




Upea kaappi kyllä tämä. Vaikka minulle sanottiinkin, että minkäänlaista kiitollisuudenvelkaa ei tarvitse tuntea, niin ainakin tunnen kiitollisuutta. Toivottavasti meille joskus tulee tilaisuus tehdä naapureille vastapalvelus tai jotain! Kaapin tulo sai myös itseni tekemään päätalossa lojuvan senkin osalta päätöksen: se saisi lähteä. Jos tavaralle ei löydy käyttöä tai paikkaa, sen tulevaisuus on jossain muualla.




Kiitollisena,




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...